keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Siinä se nyt on...



Olin eilen katsomassa näytelmäni, josta olen itse kirjoittanut puolet, ensi-iltaa ja minulle annettiin sieltä tälläinen lahja mukaan. Näytelmän nidottu kässäri, jonka kanteen oli jokainen näytelmässä osallisena ollut kirjoittanut nimikirjoituksensa. Ohjaajasta valoryhmään, kaikki ovat lykänneet nimensä tuohon liuskaan.

Jos et vielä tiedä, mistä on kyse niin:

Tuosta
ja
Tuosta

tiistai 18. syyskuuta 2012

Movie Monday: My Precious

Movie Monday kysyi tällä viikolla kysymyksen: Mikä on tärkein elokuva, minkä omistat.

Vittu mikä kysymys...

On mahdoton valita omaa suosikkia. Jokainen näistä DVD -elokuvista on minulle rakas, koska ne on kaikki selkänahastani revittyjä. Se, mikä tekee tästä kysymyksestä absurdin, on se, että pitäisi valita se rakkain. Eihän 7 lapsen äitiäkään voi vaatia valitsemaan sitä omaa suosikkilastaan... Noh, ehkä 7 lapsen äiti ei pidä kaikkia lapsiaan rakkaimpina maailmasta, mutta sanotaanko vaikka 3 lapsen äiti. Olisi vain inhottavaa ja ahdistavaa pistää äiti valitsemaan suosikkilapsensa. Joten olen samassa paikassa tämän kysymyksen kanssa. Tunnen pettäväni muut elokuvani, jos valitsen yhden ylitse muiden. Mutta älkää huoliko rakkaat, sillä isä ei niin tee.


torstai 13. syyskuuta 2012

Arvostelu: Taksikuski (1976)


Kun kerta viimeksikin arvosteltiin hyviä elokuvia, niin jatketaan sitten vähintään yhtä hyvällä elokuvalla.



Tekniset tiedot:
Alkuperäinen nimi: Taxi Driver
Tuot.Vuosi: 1976
Ohjaaja: Martin Scorcese
Pääosissa: Robert De Niro, Cybill Sheperd, Jodie Foster
Käsikirjoitus: Paul Schrader
Musiikki: Bernanrd Herrmann
Kesto: 1h 56min

Koitan pitää tämän arvostelun mahdollisimman puolueettomana, koska minun on myönnettävä, että Taksikuski on yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani.
Yöllä kaikki lika valuu kadulle.” Näin mutisee ahdistunut, yksinäinen ja insomniasta kärsivä taksikuski Travis Bickle (Robert De Niro). Mies joka ei haluaisi nähdä yöllistä maailmaa.
Unettomuudestaan kärsinvänä, hän ajaa taksia öisin, mutta ei silti saa unta. Ainoa tapa hänelle purkaa pahaa oloaan, on se, että hän kirjoittaa päiväkirjaansa ja puhuu satunnaisille ihmisille siitä, kuinka kaupunki on kuin avoviemäri.
Travis Bickle yrittää karkoittaa yksinäisyyttään milloin milläkin tavalla, kuten yrittämällä presidentinvaaliehdokkaan kantajoukkojen ”enkeliä”, Betsyä (Cybil Sheperd). Nämä yritykset saavat katsojan aluksi nauramaan myötähäpeästä, mutta elokuvan edetessä, hautaavat katsojat päänsä häpeissään. Samalla, kun hänet hylätään, on katsojan sympatia kuitenkin täysin Travisin puolella. Hän on vain hahmo, jonka kaikki ymmärtävät väärin. Unettomuuden ja yksinäisyyden pahetessa, alkaa Travisin päästä pian kuulumaan ”Kriik” ja hän kokee, että hänellä ei ole tarkoitusta tässä maailmassa, jolloin hän alkaa etsimään tarkoitustaan, muuttuen samalla tikittäväksi aikapommiksi, valmiina räjähtämään.
Taksikuski on sekoitus jos jonkinnäköistä elokuvaa. Siinä on Nóirmaisia viittauksia. Travisin kerronta ja Bernand Herrmannin ikimuistettava, Jazzahtava, musiikki. Kuvaukset, joita Travis sanoo, ovat raakoja, mustia ja erittäin ahdistavia. Taksikuski rakentaa tunnelmaa joksenkin puuduttavilla dialogikohtauksilla, kunnes on viimeisen kohtaamisen aika, jolloin kaikki patoumat ja katsojien ahdistus purkautuu mitä brutaalimmalla tavalla. Vaikka elokuva onkin hiukan Film Noir, on sen kuljetus hyvin erillainen. Elokuvaa kertoo ahdistunut ja yksinäinen henkilö, joka on juuri nähnyt itsemurhan ja kertoo siitä nyt katsojille.
Jokainen Takikuskin kohtaus on helposti muistettavissa jo toisella katselukerralla. Jokainen kohtaus vaikuttaa enemmän omalta elokuvaltaan, kuin yksittäiseltä kohtaukselta.
Ja kun elokuva loppuu, jää katsoja istumaan tyhjän päälle. Kukaan ei pidä elokuvan lopusta, koska se jättää katsojan moraalin huteralle pohjalle ihmettelemään, miksi?

Pisteet: 5/5  

tiistai 11. syyskuuta 2012

Movie Monday: Disney Villains



Movie Mondayn tämän viikon tehtävä oli listata suosikki Disneyn Pahiksista... Ja päädyin siihen, että oma suosikkini on suosikki Disney -elokuvasta. Mikä kyseessä on? Noh, Herkules ja pahis tästä elokuvasta on Hades, manalan hallitsija.



Jotkut saattavat pitää Herkulesta vähän typeränä valintana suosikki Disney -elokuvana. Eihän se ole yhtä suosittu, kuin muut Disneyn elokuvat, mutta se on aivan yhtä viihdyttävä. Rocky -elokuvien hengessä ja jotenkuten uskollisuuttaan alkuperäiselle mytologialle pitävänä elokuvana, se on mielestäni loistava. Tähän saattaa vaikuttaa se, että rakastin tätä elokuvaa lapsena, mutta jos nyt katsoisin sen, ei se saattaisi vaikuttaa enään niin hyvältä.
Muistan, kun omistimme tämän elokuvan VHS -nauhalla. Kulutin nauhan melkein puhki, mutta en ihan. Sielä se vielä on, kotona laatikossa homehtumassa. Viettämässä eläkepäiviään.
Tähän kohtaan haluaisin korjata muutamia väärinymmärryksiä Herkules -elokuvan ja alkuperäisen Herakleen -mytologian välillä.

Puhdistetaan mainetta!

Okei... Näitä on tooodella paaaljon, mutta keskitytään olennaisimpiin.

1. Herkuleksen alkuperäinen nimi on Herakles. Herkules on  taas tämän sankarin Roomalainen nimi.
2. Herakles oli puolijumala sen takia, että hänen äitinsä oli kuolevainen, Alcemene, joka sai Herakleen, koska Zeus oli pukeutunut Alcemeneen mieheksi, sillävälin, kun Alcemeneen oikea aviomies oli sotimassa. Hera, joka oli Zeuksen vaimo, vihasi Heraklesta tämän takia, ja pisti hänet tappamaan perheensä, jonka jälkeen hänestä tehtiin orja kuningas Eurystheukselle. Tänä aikana hän joutui suorittamaan 12 vuoden aikana 12 urotekoa. Nämä uroteot näkyvät elokuvassa, mutta niihin ei keskitytä niin paljoa.
3. Herakles, tai Herkules, ei omistanut lentävää hevosta, Pegasusta. Pegasus oli sankari Perseuksen (hihihi) hevonen, joka ilmestyi kuolleen Gorgon kaulasta sen jälkeen, kun Perseus oli tappanut tämän. Itse asiassa, Perseusta enemmän Pegasosta käytti Bellerofon, joka tappoi Pegasoksen selästä käsin Khimairan. Näistä ainoastaan Perseukseen viitataan ja häneenkin vain lauseella.
4. Hades. Kyllä, Hadeksessa on virheitä. Hades ei ollut paha jumala. Ei alkuunkaan. Jumalista Pahin oli Poseidon, joka oli meren ja hevosten jumala, jos siis mytologiaan on uskomista. Hades oli rauhallinen ja hän omisti kypärän, joka teki näkymättömäksi, sekä kaksipäisen talikon. Kypärän hän sai Kykloopeilta lahjaksi. Hadeksen vaimo oli Persefone, joka oli maan hedelmällisyyden jumalattaren, Demeterin, tytär.


MYTHOLOGY TIME!

- Grandpa! Tell us a story!
Persefone oli maan hedelmällisyyden jumalattaren, Demeterin, tytär. Hän oli piilottanut Persefonen muilta jumalilta, etteivät nämä voisi nähdä häntä. Hades kuitenkin näki Persefonen, kun tämä oli poimimassa kukkia ja kantoi tämän manalaan mukanaan. Demeter oli niin surullinen, että koko maailma muuttui hedelmättömäksi. Zeus kuitenkin määräsi Hadeksen palauttamaan tyttären äidilleen, jolloin Hades huiputti vaimonsa syömään neljä granaattiomenan siementä, joka tarkoitti, että Persefonen oli pakko palata joka vuosi neljäksi kuukaudeksi manalaan, jolloin tämän äiti suri tätä niin paljon, että maa oli hedelmätön ja tämä tarkoitti talvea koko maailmaan. 

Ja päätämme tämän informaatiopommin kevennykseen:



lauantai 8. syyskuuta 2012

Kaikki ärsyttää

Rakastan käydä Clas Ohlsonilla. Sieltä löytyy aina kaikkea kivaa ja mukavaa. Varsinkin tämän liikkeen teknologiaosasto on mahtava, koska se omistaa paljon halpoja ja hyvin toimivia johtoja sun muuta kaikkea kivaa. Usein tulee ostettua sieltä paljonkin kaikkea, tarvitsin tai en. Myöhemmin tuotteet ovat osoittaneet itsensä tarpeelliseksi.
Tänään kävin katselemassa läppäriini uutta laukkua ja vaikka liikkeestä ei löytynytkään mieleistä laukkua, tarttui sieltä mukaan toiset kuulokkeet. Mikrofonilla varustettuna ja peliasetuksilla ladattuna, tietysti. Eivätkä nämä maksaneet kuin kolmekymmentä euroa. Muistaakseni kuulokkeilla ei ollut edes tuotemerkkiä. Ne olivat vain Clas Ohlsonit.

Se, mikä rupesi ärsyttämään, oli se, että Clas Ohlsonilla on varmasti työntekijöiden välillä joku juoni, minkä avulla he tekevät päivistään rattoisampia. Nimittäin se tapa, jolla he ojentavat vaihtorahat. He ojentavat rahat siten, että kuitti jää kolikoiden alle.


Tällä tavalla. Ja tietysti haluaisit pistää vaihtorahat lompakkoon, koska harva meistä on Uuno Turhapuro, jolla ei ole lompakkoa, mutta et voi, koska kuitti on tiellä. Joten ainoa vaihtoehto on se, että kaadat kolikot toiseen käteen, joka itsessään todistaa olevansa erittäin hankalaa, koska toisessa kädessä on kauppakassi, jossa on mahdollisesti vain yksi tuote, mutta he kuitenkin laittavat tuotteen movipussiin. Joten lasket muovipussin kädestäsi kassalle, liutat kolikot toiseen käteesi ja laitat kolikot lompakkoon. Otat kuitin ja laitat sen lompakkoon, koska kaikilla Clas Ohlsonin tuotteilla on kahden vuoden takuu, joten kuitti on elintärkeä. Tässä vaiheessa olet jo melkein valmis, mutta siinä ajassa kiireisessä kaupungissa, kuten juuri Tampereella, taaksesi on kokoontunut hirveä lössi ihmisiä, joilla on kiire ties minne.

Sitten pääsinkin kotiin ja aloin avaamaan kuulokepakettia... Herää vain yksi kysymys: "MIKSI HELVETISSÄ NÄMÄ PAKETIT PITÄÄ OLLA NIIN HELVETIN TIUKASTI YHDESSÄ?!" Sain sormeeni haavan, kun koitin saada pakettia auki ja lopulta piti turvautua saksiin. Ja kun vihdoinkin sain paketin auki, oli edessä tämmöinen näky:


Mikä helvetin syöpäkasvain tämä luulee olevansa? Johtoa on kuin tietä Helsingissä ja kaikki on pienillä muovi/rautalangalla kiinni. Siinä kuluikin sitten mukavat viisi minuuttia, kun koitin saada kaikki auki.
Jotkut pitävät hyvänä asiana, että johtoa on pitkälti, mutta itse en pidä siitä pätkääkään. Ja kun nyt tuli tälläinen eteen, niin on varmaan pakko ruveta pitämään.


Mitä tuossa nyt on johtoa? 3 metriäkö?

Noh, ei saisi valittaa. Ääni on ihan ok ja kuulokkeissa on jonkinnäköinen vibration -säädin. En vain tiedä, mitä se tarkoittaa. Plus mikrofoni, jossa on popfilsu, joka vähentää taustahälinää.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Epäonnistumisen ennustaminen


Murphyn Laki:

Jos jokin voi mennä pieleen, se menee pieleen.
O'Toolen lisäys Murphyn lakiin:
Murphy on optimisti.




tiistai 4. syyskuuta 2012

RIP: Michael Clarke Duncan

Saimme eilen kuulla suru-uutisen siitä, kuinka elokuvista, kuten Vihreä Maili ja Daredevil, tuttu Michael Clarke Duncan on kuollut vain 54 -vuotiaana. Hän ei kuulemma ikinä toipunut kunnolla Heinäkuun 13 jälkeisestä sydänkohtauksesta.
Michael Clarke Duncan tunnettiin isona näyttelijänä ja hän toimikin esim. Will Smithin henkivartijana.

Kunnioitan hienon näyttelijän siirtymistä ajasta ikuisuuteen.


Movie Monday: Olosuhteet

Movie Monday -blogissa kysyttiin, minkälaiset ovat sinun olosuhteesi elokuvien katsomiseen. Noh, pakko vastata, että niitä on kaksi. Kaksi paikkaa, jossa katson elokuvia mielelläni.
Toinen on oma työ/makuuhuoneen telkkarini, josta katson PS3 -konsolillani leffoja. Miksi juuri PS3? Sen takia, että se on luotettava, pystyy pyörittämään kohtuuhyvin vähän vaurioituneitakin DVD -levyjä ja sillä pystyy katsomaan Blu-Ray -levyjäkin, joita "kokoelmassani" onkin sen neljä kappaletta.



Vanha paska telkkariksi, mutta nautittavin säätää, koska kuvaputki ei vääristä. Ja kotiteatteri on plussaa.
Kuten ehkä huomasittekin, omistan PS3 -konsolin ja kotiteatterin, joka on aika plussaa.

Sitten toinen paikka, jossa tykkään katsella elokuvia, on tämä minun läppärini. Tästä on aina niin kiva katsella kuulokkeet korvissa jotain elokuvaa. Varsinkin, kun samaan aikaan voi vaikka kirjoittaa muistiinpanoja elokuvasta.



Ai, onko tämä liian hämärä? Noh, entä näin:




Paljon kaiken maailman rojua pöydällä. Mukaanlukien PS3 laatikko, jota en ole rahjennut heittää menemään ja ilveksen pipo. Mutta sitähän sanotaan, että sillä, jolla on paljon tavaraa pöydällä, on myös paljon ajatuksia mielessä.

Kolmas paikka on sitten tuo pikkuolkkari, jonka n. 50' telkkarista on kiva katsoa pleikkarin HDMi:n kautta elokuvia ja sieltä tulevat useimmat arvostelut. Siitä nyt en ole jaksanut ottaa kuvaa, mutta se on ihan mukava.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

QTSV: Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta (1994)


Lopettakaamme tämä Quentin Tarantinon superviikonloppu hänen kaikista tunnetuimpaan elokuvaan, Pulp Fictioniin:



Tekniset tiedot:
Alkuperäinen nimi: Pulp Fiction
Tuot.Vuosi: 1994
Ohjaaja: Quentin Tarantino
Pääosissa: John Travolta, Samuel L. Jackson, Uma Thurman, Bruce Willis
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino, Roger Avary
Musiikki: Useita
Kesto: 2h 34min


Quentin Tarantino koitti aluksi saada läpi hänen lyhytelokuviaan, mutta kun kukaan ei ollut kiinnostunut tehdä näitä pätkiä, jäivät käsikirjoitukset laatikkoon pölyttymään. Sen sijaan Quentin Tarantino teki Reservoir Dogsin, joka osoittautui suureksi menestykseksi. Sen jälkeen Roger Avary tuli mukaan käsikirjoitusprosessiin, jolloin neljä Quentin Tarantinon alkuperäistä käsikirjoitusta nidottiin yhteen yhdeksi elokuvaksi.
Kaiken kaikkiaan Pulp Fiction on aivan loistava. On aivan käsittämätöntä, miten elokuva, jossa ei tapahdu juuri mitään, voi olla näin suosittu. Pulp Fiction on maailman yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä indie -elokuvista. Kaikkine macholinereineen se muistuttaa enemmän jokaisen kaappihomon ja rekkalesbon märkää päiväunta, kuin vakavasti otettavaa elokuvaa.



Neljä tarinaa, neljä lyhyttä tarinaa epäkronologisessa järjestyksessä, jotka ovat loistavasti näytelty, ohjattu, kuvattu ja kirjoitettu. Quentin Tarantino löi Pulp Fictionilla kaikille niille, jotka Reservoir Dogsin jälken epäilivät Tarantinon kykenevyyttä tehdä toinen yhtä hyvä elokuva, luun totaalisesti kurkkuun. Vaikkakin joissakin kohtauksissa on vähän pakottamisen makua. Kuten kellarin raiskauskohtauksessa ja motellihuoneen rakastelukohtauksessa. Mutta sitä tasapainottaa loistavasti tehdyt ensimmäiset kaksi kohtausta: Kahvilaryöstö ja ”What does Marcellus Wallace look like?” Nämä kohtaukset, yhtälailla, kuin Reservoir Dogsinkin aloituskohtaus, ovat tarpeeksi tehdä oma arvostelunsa. Molemmat kohtaukset koukuttavat katsojan loppuelokuvaksi niin koukkuun, että mikään hidas ja pakotettu kohtaus ei haittaa.
Mutta jälleen... Juoni... Se on aina yhtä löysä Quentin Tarantinon elokuvissa, mutta kuten aiemminkin, se ei haittaa pätkääkään. Ei sitten yhtään. Näyttely on niin karismaattista ja käsikirjoitus sukkelaa. Lisäksi Pulp Fiction pelasti John Travoltan ja Bruce Williksen uran. Ja vielä siihen lisäksi se räjäytti Samuel L. Jacksonin ja Uma Thurmanin tähtitaivaalle. Pulp Fiction on populaarikulttuuriviittausten, macholinereiden ja loistoroolien loppumaton runsaudensarvi, jonka voi katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Pisteet:5/5

P.S Vastaan jo nyt mahdolliseen kysymykseen: Kumpi on parempi: Pulp Fiction vai Reservoir Dogs? Vastaukseni on: Kumpikin ovat aivan loistavia elokuvia ja kiduttaisin itseäni, jos minun tulisi valita jompi kumpi suosikikseni. Molemmat ovat uskomattoman hyviä elokuvia, mutta Reservoir Dogs ei kestä yhtä paljon katsomista, mutta omistaa paremman juonen ja näyttely on ehkä promillen parempaa, kun taas Pulp Fiction on elokuva, joka kestää monen monituista katselukertaa, Samuel L. Jacksonin ehkä elämänsä parhaimmassa roolissa ja loistavaa dialogia, mutta omistaa löyhemmän juonen ja joitakin kohtauksia, joissa on vähän pakottamisen makua. Näettekö? On aivan mahdotonta koittaa valita suosikkia näistä kahdesta. Vähän niinkuin SNES vai SEGA Mega Drive.

P.S.S Pakko kai tämä on tänne laittaa:


Ainiin! Ja perintökellokohtaus on vain yksinkertaisesti huumorin kultaa.

lauantai 1. syyskuuta 2012

QTSV: Reservoir Dogs (1992)


Olen kertonut tämän tarinan ennenkin, mutta kerron sen uudestaan:
Quentin Tarantino oli ennen elokuvauraansa fanaattinen videointoilija eräässä videovuokraamossa. Eräs asiakas kyseli häneltä eräänä päivänä elokuvaa ”Au revoir les elefants” (Näkemiin lapset). Mutta asiakas ei vain muistanut nimeä ja viittasi elokuvaan: ”Se Reservoir Dog -elokuva.” Quentin Tarantino ihastui nimeen niin paljon, että päätti ottaa sen ensimmäisen elokuvansa nimeksi. Tarantino oli kyllä tehnyt jo muutaman lyhytelokuvakäsikirjoituksen, joista myöhemmin muovautuisi ”Pulp Fiction”, mutta ennen sitä, olisi vuorossa Reservoir Dogs.
Voin vain sanoa, että tämä elokuva on loistava:



Tekniset tiedot:
Alkuperäinen nimi: Reservoir Dogs
Tuot.Vuosi: 1992
Ohjaaja: Quentin Tarantino
Pääosissa: Harvey Keitel, Tim Roth, Michael Madsen, Steve Buscemi, Chris Penn
Käsikirjoitus: Quentin Tarantino, Roger Avary
Musiikki: Useita
Kesto: 1h 37min

Reservoir Dogs alkaa mitä koukuttavimmalla alulla. Quentin Tarantinon cameo -roolilla, jossa hän kertoo hälinän ympärillä siitä, mitä ”Like Virgin” oikeasti tarkoittaa.
This man is like a sex machine. I mean day, night, morning. Dick, dick, dick, dick, dick, dick, dick, dick, dick, dick, DICK. I mean, he's like Charles Bronson in the ”Great Escape”. Man he's diggin' tunnels.”
Sitten kohtaus siirtyy riitaan juomarahasta. Pitäisikö antaa juomarahaa, vai ei? (Amerikassa on kirjoittamaton sääntö: Aina tippaa, koska juomaraha muodostaa 80% tarjoilijoiden palkasta)
You know what this is? This is the world's smallest violin playin' for the waitresses.”
Koko alkukohtaus on itsessään jo arvostelun veroinen. Kaikki sujuu niin pehmeästi ja liukkaasti. Näyttelijät ovat kaikki äärimmäisen karismaattisia ja jos kohtaukseen kiinnittää yhtään huomiota, saa se kenet tahansa koukkuun, eikä katsomista vain voi jättää kesken.



Elokuvan juoni on nokkelan yksinkertainen. Pieleen menneen timanttiryöstön jälkeen henkiin jääneet alkavat epäillä toisiaan. Kuka tahansa saattaa olla rotta poliisille. Lisäksi kun on vielä yksi, jota on ammuttu mahaan ja paikalle halliin tuodaan vielä poliisikin kuulusteltavaksi. Ai että, mitä viihdettä!
Mutta se ei vielä riitä, että on nokkela juoni ja hyvä käsikirjoitus. Ei suinkaan. Huolella valitut näyttelijät ja loisto-ohjaus tekevät Reservoir Dogsista erään 90 -luvun parhaimmista elokuvista. Uransa parhaimpiin kuuluvia roolisuorituksia tekevät mm. Harvey Keitel Mr. Whitena, Tim Roth Mr. Orangena ja Michael Madsen hypnoottisen psykopaattisessa roolissaan Mr. Blondena. Myös Steve Buscemi tekee loistavan roolisuorituksen neuroottisena Mr. Pinkinä ja Chris Penn ja Lawrence Tierney ovat hyviä rooleissaan isänä ja poikana. Reservoir Dogsien musiikkikin on vain nerokas. Ei kalliita säveltäjiä, vaan 70 -luvun klassikoita, kuten ”Stuck here In the middle with You” ja ”Harvest Moon” vain tuntuvat sopivat loistavasti Reservoir Dogsin äänimaailmaan.
Elokuvan ainoa huono puoli vaikuttaa olevan sama, mikä jokaisessa Quentin Tarantinon elokuvassa on, eli juoni on löyhä ja lyhyt, mutta sen Tarantino korvaa armottoman hyvällä dialogilla ja uskomattomalla ohjaajantyöllään, jolla hän saa näyttelijät vaikuttamaan aivan loistavilta.

Pisteet: 5/5