keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Disney + Lucasfilm = MORE MONEY!!!

Ihan kuin meille Sci-Fi -faneille ei riittäisi, että Tähtien sotaa pilkattiin 3 heikolla jatko-osalla ja lukemattomalla määrällä huonoja special editioneita, niin nyt mukaan astui Disney, joka viimeksi juuri osti Marvelin muutama vuosi sitten. Disney osti Lucasfilm Ltd. -yhtiön ja aikoo tehdä lisää Star Wars -elokuvia. Episode 7 tulisi näillä näkymin vuonna 2015.






You know... Joskus olisin ollut innoissani tästä uudesta elokuvasta, mutta nyt se ei jaksa enään kiinnostaa, koska kaikki nämä Tähtien sota -versiot ovat turruttaneet minut. En tiedä, haluanko nähdä episode 7, vai en?




Lue lisää:

http://www.usatoday.com/story/money/business/2012/10/30/disney-star-wars-lucasfilm/1669739/

http://www.sfgate.com/news/article/Walt-Disney-Co-buys-Lucasfilm-empire-3995028.php

http://www.bbc.co.uk/news/business-20146942

tiistai 30. lokakuuta 2012

Movie Monday: Gary Stu

Movie Monday kysyi, kuka on sinun mielestäsi Gary Stu, toisella nimellä Marty Stu.

Hmm...

Hmm...
Hmm...

Vaikea miettiä, mutta ehkäpä vaaka kallistuu eniten tuonne Twilight -hahmojen puolelle. Mutta on myös...


Horatio Caine!

Tsiisus tämä mies on bädäss. Ylitarkka ja klisheisiä catchphraseja huuteleva poliisi.


 

Halloween Special: Ikimuistoisimman kauhuelokuvakohtaukset

Ajattelin, että tänään voisi tehdä jotain speciaalia, joten ajattelin, mikä olisi niin minulle, kuin teillekkin hauskaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että voisin tehdä halloweenin kunniaksi listan muutamasta ikimuistoisesta kauhuelokuvakohtauksesta.
Tietysti on olemassa niin maan perkuleesti kaiken maailman tappomontaaseja, joissa jotkut lykkäävät perä perään sitä, kun Kruegerin Frederik ja Jason "Demoni" Voorhees lahtaavat porukkaa, mutta se ei ole se suunta, mihin itse ajattelin mennä, vaan kerään muutamia kohtauksia, joilla on oma vaikutuksensa populaarikulttuuriin ja kauhuelokuvafaneihin.
Kauhuelokuvien kohtaukset voivat olla pelottavia tai jopa koomisia tai muuten vain mahtavasti toteutettuja. Tässä listassa on vähän kaikkia niitä ja ehdottaa saa muitakin kauhuelokuvakohtauksia.








Aloittakaamme.

Evil Dead II - Hand Scene (1987)

Pitääkö sitä enempää kerota, mistä tässä kohtauksessa on kyse? Ashin riivattu käsi rupeaa vittuilemaan ja mitä silloin pitää tehdä? Näyttää sille, kuka on pomo!

Tappajahai - Ensimmäinen uhri (1975)

Kuinka moni ihminen ei uskaltanut mennä uimaan Jawsin jälkeen? Voin kertoa, että minä en ainakaan. The hell with it! En uskaltanut edes käydä vessassa kahteen viikkoon sen jälkeen, kun olin nähnyt Tappajahain!



 Frankenstein - "It's Alive!" (1931)

Yritin tosissani laskea, montako eri parodiaa tästä kohtauksesta on tehty, enkä päässyt lopputulokseen, sillä tällä kohtauksella on ollut niin suuri vaikutus populaarikulttuuriin, että se saa jopa "Here's Johnny!" -kohtauksen kalpenemaan.


Kun kerta puhuttiinkiin "Here's Johnny":sta niin...

Hohto - "Here's Johny!" (1980)

 Puhuin tästä jo ensimmäisessä ikimuistoiset -kirjoituksessa, mutta tuonpa sen esiin uudestaan. Toinen parodisoitu kohtaus, niinkuin koko elokuva ylipäätänsä. Kirves, kauhuelokuva ja Jack Nicholson hulluna. Voiko enempää pyytää?


Ihmissusi Lontoossa - Transformation scene (1981)

Tämä kohtaus aiheuttaa ylimääräistä ärsytystä minussa. Ei kohtaus itsessään, vaan se, miten sitä kohdeltiin aikoinaan. Suomessa myydyissä VHS -versioissa poistettiin tämä kohtaus, koska sitä pidettiin liian raakana.
Vähän stooria, miksi patoutumani tätä kohtaan.
Olin juuri menossa kaverini luoksi yöksi. Oli synkkä syysilta ja olin jotain siinä kymmenen paikkeilla. Kaverillani oli VHS -nauhuri, sekä myöskin PlayStation 2, mutta olimme päättäneet katsoa Ihmissusi Lontoossa, jonka kaverini oli löytänyt VHS -versiona kellaristaan. Joten istuimme ja katsoimme American Werewolf in Londonia kaverini pienestä televisiosta ja pidimme siitä erittäin paljon. Muutamaa vuotta myöhemmin kuulin, että elokuvassa oli myös tuollainen muuttumiskohtaus ja olin aivan äimän käkenä, sillä en muistanut nähneeni sitä aikoinaan. Sitten tajusin, että kohtaus oli leikattu VHS -nauhalta.


Carrie - Bucket of Blood (1976)

Koulukiusattulle Carrielle tehdään tansseissa jekku, nimeltä Bucket of Blood ja Carrie kun omistaa yliluonnollisia kykyjä, kostaa muille. Bucket of Blood on erittäin hyvä esimerkki hyvin tehdystä kohtauksesta. Todella hyvin tehdystä.


Alien - Chestburster (1979)

Se, mikä tekee tästä kohtauksesta niin erikoisen, on se, että näyttelijöille ei kerrottu, mitä kohtaus pitää sisällään ja sen takia reaktiot näyttävät niin aidoilta."Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi."

Night of the Living Dead - "They're coming to get you Barbara!" (1968)

Mikä loistava aloitus koko Zombiegnerelle. Kuka ei voisi rakastaa elokuvaa, joka ei rakentele turhia, vaan hyppää itse asiaan? Minä ainakin rakastan.


Ja listamme huipentuu viimeiseen kohtaukseen:

Psyko - Shower Scene (1960)

Tämä kohtaus sai ilmestyessään ihmiset pelkäämään suihkussakäyntiä, ihan kuin Jaws sai ihmiset pelkäämään mereen menoa. Kaikki toimii, kuin kello tässä kohtauksessa. Musiikki, leikkaus ja kameratyö tekevät tästä karmivan kohtauksen, joka rakentaa sopivissa määrin, eikä lopulta sorru heikkoon tai liian räväkkään jumpscareen. Täydellisyyttä.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Look at all these strings! They're raining from the sky - Käsitöitä

Mietin hetken aikaa, mistä kirjoittaisin tänään. Kovasti teki mieli kirjoittaa, mutta en tiennyt, mistä. Sitten katsoin ranteeseeni ja älysin.

Käväisin viikko sitten siskoni luona ja huomasin, mitä hänen miehensä oli duunaillut. Hän oli kietonut jonkin näköisiä rannekkeita naruista ja ajattelin, vittu noi on siistejä! 
Kyseessä oli Paracord -naruista tehtyjä selviytymisrannekkeita, joista saa tarpeen vaatiessa purettua narua, jonka vetolujuus on noin 300 -kiloa valmistettaessa aidosta laskuvarjonarusta.
Menin ja kysäisin sitten tältä kyseiseltä henkilöltä, miten näitä tehdään ja saisinko yhden rannekkeen itselleni. Sainpa vielä kaupan päälle narua ja vaikka se ei ollut aitoa paracord -narua, on tämänkin vetolujuus noin 30-40 kiloa, joka on riittävästi. Ajattelin, että nämä olisivat hyödyllisiä alallani, joten suunnistin himaan ja rupesin samantien väsäämään näitä rannekkeita.








Tämä ranneke siis oli esikuvani, kun aloin väkertämään näitä rannekkeita ja ensimmäiset työt olivat... Noh, eivät niin hyvin onnistuneita, mutta ajan kuluessa alkoivat taidot karttua ja aloin saamaan tehtyä parempia rannekkeita, joita kehtasi jopa käyttää.














lauantai 27. lokakuuta 2012

Halloween Special: Creepshow - Yöjuttu (1982)

Ah, halloweenin aikana voi vain istua alas ja katsella elokuvia, jotka ovat periaatteessa kauhua, mutta eivät kuitenkaan ihan. Creepshow on periaatteessa kauhu, mutta siinä on enemmän koomisia piirteitä, kuin pelottavia. Onhan siinä tietysti joitakin kohtauksia, jotka eivät sovi ehkä ihan perheen pienimmille, mutta silti...

Tekniset tiedot:
Tuot.vuosi: 1982
Ohjaaja: George A. Romero
Tuottaja: Salah M. Hassanein
Käsikirjoitus: Stephen King
Pääosissa: Hal Holbrook, Adrienne Barbeau, Fritz Weaver, Leslie Nielsen
Musiikki: John Harrison
Leikkaus: Pasquale Buba ("The Lonesome Death of Jordy Verrill"), Paul Hirsch ("The Crate"), George A. Romero ("Something To Tide You Over"), Michael Spolan ("Father's Day", "They're Creeping Over You")
Kuvaus: Michael Gornick
Kesto: 2h 3min

Creepshow on sarjakuvatyylisesti valaistu ja kuvattu elokuva, joka alkaakin kohtauksella, jossa isä ojentaa poikaansa, koska tämä on lukenut "roskasarjakuvia", ihan kuin kaikki sarjakuvalehdet olisivat roskalehtiä, ja heittää lopulta "Creepshowna" tunnetun lehden roskikseen. Heti alkumetreillä nähdään se, kuinka näyttely on ylilentävää ja valaistukset naurettavan räikeitä, ihan kuin sarjakuvissa. Poika näkee luurangon ikkunansa ulkopuolella ja tämä "sielu" vie katsojan katsomaan viittä tarinaa roskakorissa olevasta Creepshow -lehdestä.

"Father's Day"

Lyhyt tarina perheestä, joka kokoontuu juhlistamaan isänpäivää, vaikka perheen patriarkka, kylmä "paskiainen", onkin kuollut. Hänen tyttärensä surmasi tämän marmorisella tuhkakupilla. Taustasyinä on tyttären miehen surmaaminen "metsästysonnettomuudessa" ja... Kakun huutaminen? Ei kiesus. Eli perheen patriarkka itki kaiken aikaa isänpäivän kakkua ja tytär kyllästyi huutamiseen ja surmasi isänsä. Nyt seitsemän vuotta myöhemmin isä palaa hakemaan kakkuaan ja tarina päättyy typerähköön loppukuvaan, jossa isä on saanut kakkunsa.



Ensimmäisessä tarinassa huomaa jo, että George A. Romero, joka on paremmin tunnettu zombiegenren esikuvista, Dawn of the Deadista (1968) ja Day of the Living Deadista (1978), on ollut ohjaamassa tarinaa, sillä erikoistehosteet ja maskeeraukset ovat hienoja ja sekin yhdestä syystä, aitous. Ei, en puhu siitä, että tarinat olisivat realistisia, vaan se, että vuonna 1982 tuskin kenelläkään ei ollut CGI -teknologiaa saatavilla, koska Tähtien Sota -trilogiasta (kolme viimeisintä eivät ole aitoja Star Wars -elokuvia) oli ilmestynyt vasta toinen osa, joten 3D -animaatiota ei ole vielä ollut saatavilla tuohon aikaan, joten haudasta nousseen isän maskeeraus ja erikoistehosteet on tehty aidosta materiaalista ja siinä on onnistuttu loistavasti, eikä ihme, onhan Tom Savini ollut tässä elokuvassa maskeeraamassa ja Cletus Anderson, sekä Ed Fountain tekemässä erikoistehosteita. Kaikki kolme tunnettuja Zombie-elokuvien tekijöitä.

"The Lonesome Death of Jordy Verrill"

Mitäköhän herran tähden siunattua? Stephen King näyttelee tyhmää maanviljelijää, Jordy Verrilliä? Onko tämä todellakin se ihminen, joka on tuonut meille sellaiset mestariteokset, kuin "The Shining", "Carrie", "Misery", "Stand by Me" ja loistava "The Shawshank Redemption"? Ja nyt hän näyttelee idioottia maanviljelijää, joka kuolee koskettuaan kasvien kasvua nopeuttavaan meteoriittimehuun? Huh huh. Noh, ainakin lavasteet ovat hienoja, kun kasvit valtaavat koko maatilan ja Jordy Verrill päättää päivänsä yhtenä liikkuvana jalkapallokenttänä.



"Something To Tide You Over"

Ah, uusi tarina ja nyt kyseessä on mukava pariskunta, tai ei sittenkään, sillä vaimo on jo naimisissa ja pettää miestään ja...

Mitä julmettua? Leslie Nielsen? Leslie Nielsen vakavassa roolissa? Leslie Nielsen vakavassa roolissa? Tulihan tämäkin nähtyä sitten vihdoinkin. Eikä siinä mitään. Leslie Nielsen näyttelee murhanhimoista ja rikasta psykopaattia, Richard Vickersiä, joka haluaa murhata kaikista tavoista julmimmalla uskottoman vaimonsa ja tämän rakastajan. Hän hautaa vaimonsa hiekkaan noin kilometrin päähän siitä, minne hän hautaa tämän rakastajan nousuveden armoille. Kuin Hammurabin laki, "Jos nainen jää kiinni uskottomuudesta, sidottakoon hänet rakastajaansa ja heitettäköön jokeen". Leslie Nielsen tuo tämän kyseisen tarinaan kaivattua uskottavuutta ja hahmon luonne aiheuttaakin ristiriitoja. Katsoja voi samaistua häneen, mutta samalla toivoo hänelle kaikkea pahaa, koska otti oikeuden omiin käsiinsä. Eikä Stephen Kingin käsikirjoitus anna hänelle muuta vaihtoehtoa, kuin saada oma osuutensa Hammurabin laista. "Silmä Silmästä."

"The Crate"

Tämä on suosikkini "Something To Tide You Overin" lisäksi. Yliopiston talonmies huomaa laboratorion portaiden alapuolella laatikon vuodelta 1832, joka on ollut mukana Arktisen alueen tutkimusmatkalla. Kun hän kutsuu erään professorin luokseen katsomaan laatikon sisältöä, sotketaan mukaan vielä lisäksi vaimoonsa kyllästynyt professori, joka toivoisi vaimonsa kuolevan. Shakki-ilta peruuntuu näiden kahden professorin välillä, kun laatikon sisältä paljastuva olento tappaa kaksi ihmistä ja vaimoonsa kyllästynyt proffa näkee mahdollisuutensa. Hän sanoo vaimolleen, että hänen ystävänsä oli satuttanut tyttöä ja pyytää tätä laboratoriolle ja syöttää tämän hirviölle, lukitsee arkun ja työntää alas kalliolta lampeen.


Apinahirviö on minulle hirviöfanina julmetun hienon näköinen. Varsinkin, kun hirviö on murhanhimoinen apina, jonka taustoja ei ikinä selvitetä, vaan olento jää mystiseksi. Muutenkin tuo apinahirviö on kunnianosoitusta monille klassisille elouvahirviöille. Paitsi, että tämä apinahirviö tappaa uhrinsa goremmin, kuin yksikään 1950 -luvun hirviö.



"They're Creepin Up On You"

Julma, mysofobiasta (bakteerikammosta) kärsivä bisnesmies, Upson Pratt (E.G Marshall), taistelee torakoita vastaan hänen superhyberüberpuhtaassa ja turvallisessa kodissaan. Torakat symbolisoivat ihmisiä, joiden päälle Upson on astunut elämänsä aikana ja jotka nyt kostavat hänelle. Torakat lisääntyvät kaiken aikaa ja Upson pakenee "Paniikkihuoneeseensa" pakoon näitä otuksia, mutta hänen asuntonsa on jo täynnä näitä ja goresti torakat tunkeutuvat ulos Upsonin rinnasta.


Lopussa poika saa kostonsa isälleen, kun hän tilaa Creepshown kautta itselleen Voodoo -nuken.

Creepshown valaistukset ovat naurettavan yliampuvia sarjakuvatyyliin ja näyttely sarjakuvamaiseen tyyliin yliampuvaa. Tämän voi käsittään jonkin näköiseksi kulttielokuvaksi, koska materiaali tässä elokuvassa ei ole jokaisen kauhuelokuvafanin mieleen. 80 -luvun tyyliin Creepshow on raaka ja brutaali kauhukomedia, jonka kuolemista ei puutu gorea, eikä näyttely voi miellyttää kaikkia. Lisäksi Creepshown tarinat ovat miltei kaikki jonkinnäköisiä adaptioita vanhoista 1950 -luvun kauhuelokuvista, sillä kaikissa tarinoissa, paitsi ehkä "Something To Tide You Overissa", uhka on ulkopuolinen, eikä inhimillinen.
Silti, jos Halloweenina kyllästyttää katsoa vanhoja Slasher-elokuvia, kuten Perjantai 13, Halloween tai vakavia yliluonnollisia kauhuelokuvia, kuten Ring, Kauna tai maan mainiot Espanjalaiset 2000 -luvun kauhuelokuvat, niin Creepshow on ykkösvalinta. Viihdyttävää koomista kauhua täynnä oleva elokuva on kepeä katsoa ja aiheuttaa halpoja väristyksiä välillä. Täydellistä Halloweenin alkuiltaan.

Tähdet: ***½

tiistai 23. lokakuuta 2012

Movie Monday: Unohdus

Movie Monday kysyi haasteblogissaan, mikä on elokuva, jonka muistat, mutta olet unohtanut.
Voi jumalauta...
On se yksi elokuva, jonka näin jo siinä iässä, kun en osannut vielä edes lukea, mutta vitun kovaa olin menossa koko elokuvan mukana.
Elokuvassa oli joukko nuoria ja eräs vanhempi mies. He olivat jumissa jonkinnäköisessä rakennuksessa, jossa oli useita kerroksia. Jokaisessa kerroksessa oli ansoja ja tämä vanhempi mies varmisti ansat pois käytöstä heittämällä kengän huoneen lattialle ja jos ansa ei lauennut, oli turvallista mennä ja kun ansa laukesi, oli senkin jälkeen hyvä mennä (Huom! Jos siis muistan oikein). Mukana oli myös joukko normaaleja nuoria. Oli vahvaa ja kaunista ja sitten oli joku sekopää. Arvatkaapa, kuka kuoli ensin? Olisiko ollut se vanhempi mies ja tuo kuolemankohtaus näytti silloin maailman raaimmalta kuolemalta ikinä.
Noh, kun vanhempi mies oli kuollut, lähtivät muut nuoret sitten eteenpäin ja lopulta kaikki muut olivat kuolleita, paitsi tuo sekopää, joka ei tiennyt, mikä vuosi tai mikä valuutta oli kyseessä ja elokuva päättyi siihen, kun tämä hahmo kävelee vaaleaan valoon.
Muistan, kuinka elokuva vaikutti hieman ahdistavalta, koska emme nähneet muuta, kuin sisäkuvaa ja lavasteet näyttivät suoraan saturday night feverin tanssilattialta.
VHS -laadulla tuokin näytti niin hienolta silloin naperona.

Halloween Special: Mothman - Sanansaattaja (2002)

Mitä saadaan, kun yhdistetään Richard Gere, kulttimaineessa elävä olento ja helvetisti nopeita leikkauksia ja kovia ääniä? Noh. Helvetin pelottava trilleri.



Tekniset tiedot:

Tuot.Vuosi: 2002
Ohjaaja: Mark Pellington
Tuottaja: Gary Goldstein
Pääosissa: Richard Gere, David Eigenberg, Debra Messing
Käsikirjoitus: Richard Hatem (John A. Keelin romaanista)
Musiikki: tomandandy
Leikkaus: Brian Berdan
Kesto: 1h 53min

Kyllä, tämä elokuva on genreltään trilleri ja ikärajakin poukkoilee siinä 11-13 maissa, mutta voin kertoa, että tämä elokuva on rutkasti paljon pelottavampi, kuin luulisi.
Mothman... Mikä se on? Noh, minäpä vähän kerron...
Mothman on, jos sallitte, taruolento, jonka kerrotaan ilmestyneen vuosina 1966-67 yli sadalle ihmiselle Point Pleasantin pikkukaupungissa, johon myös tämä elokuva sijoittuu. Olento oli aiheuttanut useita ongelmia, kuten puhelin -ja radioliikenteen häiriötä. Olentoon liittyvien ilmoitusten aikana, ilmoitettiin myös useista mustiin pukeutuneista miehistä, jotka soittivat ovikelloa ja kyselivät jos jonkinnäköisiä kysymyksiä.
Mothmanin sanotaan muistuttavan mustaa pöllöä tai lepakkoa, jonka pituus on miltei kaksi metriä. Mothmanin ilmoitukset kärjistyivät lopulta siihen, että viidestoista joulukuuta vuonna 1967, Ohiojoen ylittävä silta romahti ja aiheutti 46 ihmisen kuoleman. Tuon jälkeen ilmoitukset Mothmanista loppuivat joksikin aikaa, mutta esimerkiksi vuonna 2001 Mothmanista saatiin ilmoitus Etelä-Dakotassa ja monet pitävät tätä varoituksena WTC -iskuista.

Mistä tämä elokuva sitten kertoo?
Tähtitoimittaja John Klein (Richard Gere) käy vaimonsa kanssa talonmetsällä ja ostettuaan ison talon, Johnin vaimo näkee jonkun lepakkomaisen olennon ja törmää katulamppuun. Myöhemmin paljastuu, että vaimolla on glioblastooma, harvinainen aivokasvain ja kun vaimo kuolee, vaipuu John traumatisoituneena masennukseen. Kaksi vuotta myöhemmin, John ajaa autollaan haastatteluun Richmondiin, joka sijaitsee Virginiassa, mutta päätyy 40 minuutin aikana 640 kilometriä väärään suuntaan Point Placeen, Länsi-Virginiaan. Kun John saa kokea ihanaisen auton hajoamisen, päätyy hän koputtamaan talon oveen ja kun omistaja, Gordon (Will Patton) tulee aukaisemaan oven, ottaa hän Johnin panttivangiksi, väittäen, että hän on viimeisenä kolmena yönä käynyt koputtamassa hänen ovelleen. Poliisin saapuessa tilanne rauhoittuu ja John saadaan vietyä motelliin yöksi. Poliisinainen, Connie (Laura Linney), sanoo, että Point Placessa on tapahtunut outoja asioita viime aikoina. Pikkuhiljaa, alkaa kylässä tapahtumaan outoja. Radioliikenne alkaa häirintymään, ihmiset ilmoittavat omituisesta, lepakkomaisesta olennosta ja Johnin kuolleen vaimon piirrustuksia tästä lepakkomaisesta "enkelistä" löytyy pitkin poikin pikkukaupunkia. John alkaa tutkimaan tapahtumia ja saa pian selville, että olennon ilmestyminen ei voi tarkoittaa hyvää, varsinkaan, kun Gordon sanoo kohdanneensa olennon, joka esittäytyy Ingrid Coldina ja Gordon sanoo puhuneensa olennon kanssa. Lisäksi tutkija, joka on erikoistunut kyseiseen asiaan, ei halua sanoa mitään muuta, kuin vähän olennon taustoista.

Mothman on tiivistunnelmainen trilleri... Mikä vitun trilleri? Kauhuelokuva tämä on. Puhdas psykologinen kauhuelokuva ja vielä yksi parhaimpia tämän genren elokuvia, mitä allekirjoittanut on ikinä nähnyt. Elokuva rakentaa hiljaa momentumia ja kun on aika purkaa, elokuva purkaa tilanteet nopeilla leikkauksilla, kovilla äänitehosteilla ja hyytävillä näyttelijänsuorituksilla. Jotkut saattavat sanoa, että Richard Gere on väärä roolivalinta tämäntyyliseen elokuvaan, mutta he eivät ole katsoneet tätä elokuvaa kunnolla. Itsekkin pidin Richard Gereä vääränä valintana, mutta nähdessäni hänet tositoimissa, olin aika yllättynyt.
Trilleriksi tämä elokuva kyllä on aika pelottava, josta tuleekin mieleeni, miksi tämä elokuva on kielletty alle 12 -vuotiailta? Kyllä tähän kanteen pitäisi lätkäistä ainakin k-16 -leima, sillä tapa, jolla Mothman esittää kauhua, on piilotettuna ja alitajuntaan pyrkivänä. Elokuvan piinallinen ote menee ihon alle ja pitää otteessaan, kunnes elokuva päättyy loppuhuipennukseen, joka ei kerro mitään ja siinä mielessä elokuva hieman lässähtää mielessä, mutta Mothman on elokuva, joka jää elämään alitajuntaan ja vaikuttaa siellä.

Tähdet: ****

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Liebster Blog



Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.


Rosa
VTVL
Sakari
Mutaa vai tähtiä?
Tuoppi

Kiitos haasteesta Iida!

lauantai 20. lokakuuta 2012

Mitäs minulta täällä löytyy?

Muistan, kun 2000 -luvun alku kääntyi jo iltaansa ja eräänä kauniina päivänä, kun tulin koulusta kotiin, oli postilaatikkoomme tippunut näytenumero. Tiedättehän, Bengalin tiikeri -dvd, klassisen musiikin mestarit jne... Näitä, joita tulee ilmaiseksi ja he kuvittelevat, että alamme ostamaan niitä. No, sillä kertaa he saivat minut narunsa päähän, sillä kun näin tuon ilmaisnäytteen, meinasin lentää katosta läpi, sillä postilaatikkostani oli pudonnut Hirviöt -sarjan näytenumero ja sen kannessa komeili infokortti T.Rexistä.


En malttanut millään odottaa, että äitini olisi tullut kotiin, että saisin ruinata, että hän ostaisi näitä kortteja minulle. Hinta oli suolainen, mutta se oli aikanaan sen arvoista. Nenäni oli kaiken aikaa näiden korttien pinnassa, kun luin näitä kortteja. Plus, mukana tuli vielä pelikorttejakin!
Myöhemmin tilaus lopetettiin, ja minulta jäi hirveä kasa näitä kortteja saamasta, mutta on minulla kuitenkin suhteellisen suuri määrä näitä tuotteita kuutiossani.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Uuteen huoneeseen

Jaha... Oli taas aika muuttaa. Ainakin kahdeksi kuukaudeksi. Oli ihan hyvä, koska vanha huoneeni alkoi olemaan liian pieni minulle ja tavaroilleni. Uusi kämppä on noin 300 -metrin päässä minusta, joten roudaamista ei ollut paljoa, mutta kuitenkin sen verran, että nyt ei jaksaisi pitää käsiä ylhäällä.

Näytän vähän kuvia nykyisestä huoneestani ja vain minun huoneestani, koska en viitsi mennä keittiöön kamera kädessä.


Huoneeni näytti jotenkuten tältä päivä ennen muuttoa.


Ja tämän näköinen uusi huone oli, kun pääsin asustelemaan. Jouduin nukkumaan ensimmäisen yön noiden rojujen keskellä.


Seuraavana päivänä alkoikin sitten työ saada kaikki kasaan ja tuolta huone näytti vähän sen jälkeen, kun olin saanut elokuvat ja television kasaan.


Ja tältä sain sen näyttämään sitten myöhemmin samana päivänä.

Ja tietokonepiste.

Tärähtäneitä ja vähän heikohkoja kuvia, mutta kelepaa nytten.

Ainiin! Ajattelin tässä, että ei noita creepypastoja jaksa laittaa tähän blogiin, vaan keskitytään yksinomaan elokuviin. Siksi loinkin toisen blogin creepypastoille: http://hyppysaikaytys.blogspot.fi/

Sinne vain pelkäämään

tiistai 16. lokakuuta 2012

Halloween Special: Barbie.avi

Lisää Creepypastoja!

Terve. Tämä tapahtui minulle muutama kuukausi sitten ja haluaisin jakaa sen jonkun kanssa.

Kaikki alkoi ystäväni juhlista. Hän oli vuokrannut asunnon kaupungin teollisuusosasta. Jos pystyt kuvittelemaan, miltä Tampere näytti 1920 -luvulla, tämä oli se alue. Kasa hylättyjä tehdasrakennuksia vuosisadan vaihteesta pystytetty kymmenen korttelin riveihin.

Useimmat olivat hylättyjä.

Joten, juhlin hieman liikaa tuona yönä ja päätin nukkua sohvalla. Heräsin neljän aikaan aamulla, eikä aurinko ollut vielä noussut, mutta asioita pystyi päättelemään himmeän sinisessä valossa. Menin varovasti varpaillani kylpyhuoneeseen, väistellen ihmisiä, jotka olivat sammuneet lattialle. Kun kusin, nousin varpailleni katsomaan ulos ikkunasta ja näin maiseman mätänevästä urbaanista viidakosta.

Muistin, kuinka paljon pidin tälläisistä paikoista. Oli niin pimeää ja elämää välttelevää ja omituisen puhdasta.

Joten, menin takaisin sohvalle ja yritin nukkua. Neljänkymmenen viiden minuutin kattoon katselemisen jälkeen päätin, etten enään halunnut olla tässä paikassa. Nielin ylpeyteni ja päätin herättää tyttöystäväni, että voisin ruinata häneltä kyytiä, koska kävely tyhjillä kaduilla tähän aikaan ei ollut vaihtoehto. Koska hän oli hieno tyttöystävä, hän oli sinut sen kanssa ja kertoi minulle, että olisi siellä puolen tunnin päästä ja soittaisi minulle kun olisi ulkopuolella. Puhelimeni akku loppui kymmenen minuutin päästä, joten päätin katsella ikkunasta, milloin hänen autonsa tulisi pihaan. Istuessani siinä, silmiäni alkoi painaa ja aloin pilkkiä.

Karmea rysähdys ulkona herätti minut. Se ei ollut kova, mutta tarpeeksi, että heräsin todellisuuteen. Katsoin ulos ikkunasta ja skannasin aluetta, mutta en nähnyt mitään. Kadulta poispäin, vastapäätä roskapussiläjää, oli suuri roskis ja roskiksessa oli tietokone, joka ei ennen ollut siinä.

Kun tyttöystäväni saapuoi, menin tapaamaan häntä alakertaan. Juuri, kun olin menossa autoon, muistin ystäväni, joka oli hajoittanut tietokoneensa virtalähteen. Kävelin roskiksen luokse katsomaan, mitä voisin pelastaa. Näyttö oli hyödytön, mutta keskusyksikkö näytti siltä, että se ei kärsinyt ollenkaan vahinkoa. Laitoimme yksikön auton takakonttiin ja ajoimme pois.

 Viikon päästä olin jo unohtanut keskusyksikön, kunnes tyttöystäväni soitti ja kertoi minulle, että yksikkö on hänen autonsa takakontissa ja hän halusi sen pois sieltä. Sinä iltana toin sen kotiin. Ennenkuin purin koneen osiin, päätin kiinnittää sen näyttööni, jos kone vaikka toimisi vielä. Yllätyksekseni, se toimi. Kone käytti Windows XP -käyttöjärjestelmää ja näytti siltä, että se oli puhdistettu täysin. Päätin etsiä sanoja, kuten "tits" tai "boobs", jos vaikka löytäisin jonkin piilon täynnä pornoa edelliseltä omistajalta, mutta en löytänyt mitään. Etsin kuvatiedostoista, ei mitään. Sitten etsin elokuvia ja yksi tiedosto tuli eteeni. Se oli avi. -tiedosto kansiossa nimeltä "Barbie". Piilotettuna WINDOWS/system32 -tiedostoihin.


Joten toistin sen ja se oli häiritsevää.

Videopätkä oli noin tunnin mittainen ja se vaikutti exportatulle raakamateriaalille. Pätkässä oli materiaalia naisesta, joka istui tuolilla ja puhui valkoinen seinä takanaan. Skippasin suurimman osan videosta ja kaikki oli samaa otosta. Silloin päätin katsoa koko pätkän läpi, jos saisin selvää, mistä hän puhuu. Viisitoista sekunttia pätkän alkamisen jälkeen ääniraita menee totaalisen sekaisin ja hänen äänensä hukkuu raakaan staattiseen/taustaääneen. En saanut mitään selvää.

Siirsin materiaalin Final Cuttiin ja yritin pelleillä äänitasoilla, että hänen äänestään saisi jotain selvää. Se auttoi vähän, mutta en silti voinut kuulla, mitä hän sanoi. Olin kiinnostunut ja aloin todellakin keskittymään hänen kehonkieleensä. Näyttäisi siltä, että häneltä kyseltäisiin kysymyksiä, koska hän pysähtyy aika-ajoin kuuntelemaan ja jatkaa sen jälkeen puhumista.

Noin 15 minuutin jälkeen, naisen kasvonliikkeet alkavat muuttua. Ikäänkuin kysymykset häiritsisivät häntä. Pian hän alkaa itkemään. Nainen kyynelehtii hysteerisesti koko loppufilmin ajan. Pystyin lukemaan huulilta yhden sanan pystyin lukemaan hänen huuliltaan. Se oli "iho". Hän toistaa tämän sanan monta kertaa ja yhdessä vaiheessa hän jopa venyttää kätensä ihoa ja sanoo sanan. Tämä nainen vaikutti olevan tyytymätön ihoonsa.


Materaali jatkoi rakentumistaan ja noin 40 minuutin jälkeen hän itkee niin paljon, että hän tuskin pystyy katsomaan kameraan. Hän lopettaa puhumisen ja tässä vaiheessa kuvamateriaali on vain hän itkemässä hänen päänsä laskettuna. Oudosti kyllä, hän ei nouse tai liiku, vaan kuva hämärtyy mustaksi.



Olin hämmästynyt.

Soitin materiaalin läpi moneen kertaan sinä yönä, yrittäen löytää liikkeitä, jotka paljastaisivat mitään uutta siitä, mitä tapahtui. Tunsin oloni niin tyytymättömäksi. Halusin tietää lisää ja silloin huomasin, että materiaalia oli vielä 10 minuuttia jäljellä sen jälkeen, kun kuva leikkasi mustaksi ja noin 2 minuuttia siitä oli uutta materiaalia.

Materiaali oli tärisevää, miltei katsomiskelvotonta ja kahta jalkaa lukuunottamatta, veikkaan, että kamera oli jätetty päälle vahingossa ja sitä oltiin kuljettamassa jonnekkin. Kuvan ottaja kävelee junaraiteita pitkin noin kuusi minuuttia ja sen jälkeen hän kääntyy metsään päälle ja kävelee lehtien päällystämää pitkospuuta pitkin, jos oikein näin. Henkilö jatkaa tätä pitkospolkua pitkin, kunnes pätkä loppuu.

Tässä kohtaa sydämmeni tykytti innostuksesta, koska junaradat olivat tutun näköisiä. Minun oli pakko tarkistaa.

Soitin ystävälleni Jarnolle. Hän oli metri yhdeksänkymmentä kolme pitkä ja painoi 113 kiloa. Suostuttelin hänet lähtemään pienelle seikkailulle kanssani. En ole itse tyrkyttäjä, mutta tunsin, että jos olin menossa metsään seikkailemaan, pikku lihas ei tee pahaa. Olin niin innoissani, etten pystynyt nukkumaan.

Seuraava aamu oli aurinkoinen lauantai. Otin taskulamppuni, kamerani ja seitsemäntoistasenttisen KA-BAR -veitseni mukaan ja menin hakemaan Jarnoa. Hän oli vielä unessa ja kun herätin hänet, hän käski minun suurin piirtein suksia vittuun. Olin jo pakannut ja varautunut henkisesti, että päätin mennä yksin, ilman häntä. Parkkeerasin autoni juna-asemalle, otin varusteeni ja hyppäsin raiteiden päälle.

Kun olin kävellyt kaksi tuntia, näin hajalla olevan palan pitkospuuta ja polveni miltei pettivät jännityksestä. Etsin hieman pudonneiden lehtien seasta ja sieltä sen löysin, pitkospuupolku, joka johti metsään. Lähdin hitaasti kävelemään pitkin polkua, kiinnittäen huomiota kaikkeen. Pysähdyin aina hetkisesti, polvistuin alas ja kuuntelin mitä tahansa tai ketä tahansa, mutta oli niin hiljaista. Tämä oli yksi hermoja raastavimmista jutuista, mitä olin ikinä tehnyt. En tiennyt, mitä odottaa tämän polun päässä.

Tiivis linja puita näytti tietä pienelle ruohoisalle pellolle ja siellä näin sen... Talon, jota metsä oli valloittamassa. Talon ulkonäostä päätellen, kukaan ei ollut asunut talossa 20, ehkä kolmeenkymmeneen vuoteen. Otin kamerani ja napsaisin pari kuvaa. Muutaman kymmenen metrin päästä talosta oli vanha työkaluvaja, joka oli tehty, nyt jo ruosteisista, metallilevyistä. Istuin hetken aikaa puiden alla, koittaen prosessoida kaikkea tätä.

En halunnut mennä avoimeen maastoon. Niskassani oli omituinen tunne, että jokin saattaisi nähdä minut.



Kesti jonkin aikaa kerätä rohkeutta, mutta lopulta aukaisin oven, joka oli jo osittain auki. Työnnyin sisään taskulampun kanssa ja ilokseni huomasin, että talo oli oikeastaain aika hyvin valaistu. Pistin taskulamppuni pois ja otin kameran sen tilalle. Otin muutaman kuvan lisää. Huonekaluja ei ollut. Lattia oli täynnä tiiliä, puuta ja soraa. Joissakin seinissä oli isoja reikiä. Kun menin syvemmälle taloon, näin jotakin asioita, joihin en silloin kiinnittänyt paljoa huomiota, mutta nyt kun mietin niitä, ne häiritsevät minua.

Ensimmäinen asia, mikä vaikutti minusta oudolta, oli se, että ensimmäisen huoneen ovi, jonka epäilin vievän kellariin, vaikutti vähän turhan uudelta ollakseen tästä talosta. Se oli lisäksi ainoa huone tässä talossa, joka oli lukossa. Myös, kun menin ylös toiseen kerrokseen, näin muutamia tuoleja ja pinottavan pöydän, joka myös vaikutti olevan liian uusi tähän taloon. Mutta asia, mikä eniten minua häiritsi, oli kylpyhuone. Pöly peilistä oli pyyhitty pois ja kylpyammeessa oli muovipressu, jossa oli vielä pisaroita ajalta, jolloin se todennäköisesti oli pesty puhtaaksi. Silloin kuulin jonkin ujeltavan todella kovaa ja hyppäsin ulos toisen kerroksen ikkunasta ja juoksin takaisin radalle.

Puolivälissä matkaa tajusin, että ujellus oli todennäköisesti vesiputki silloin, kun se laajentuu, mutta helpotuksen valtasi kauhu, jonka tunsin kun mietin, miksi vesi juoksi hylätyssä talossa keskellä vitun metsää?

On ollut yli kaksi kuukautta tämän tapahtumisesta, enkä ole mennyt vielä takaisin sinne, enkä varmasti menekkään.

(Kolmannen videon alussa on teksti BIID, jonka tarkoituksen voi käydä katsomassa täältä)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Movie Monday: Ihmisen paras ystävä

Okei, eli Movie Monday kysyi blogissaan tällä viikolla kysymyksen: Mikä on suosikki koiraelokuvasi? Mihin hurahdit lapsena... Tämä on todella vaikea.



Olen nähnyt kuitenkin harvempia, kuin esimerkiksi komedioita. Tietysti julkaisuun on päässyt lukemattomia koiraelokuvia. Lassie palaa kotiin, Beethoven, Hachiko. Lista jatkuu vaikka loputtomiin, jos on pakko. Mutta jos on pakko valita kaikista elokuvista se yksi suosikki, niin on pakko mennä animaation puolelle. 101 Dalmatialaista Disneyn animaationa on oma suosikkini. Miksi? Siksi, että katsoin sen VHS -nauhalta niin moneen kertaan lapsena, että minun oli pakko valita juuri tämä elokuva.
Mikä tekee 101 Dalmatialaisesta niin hyvän elokuvan sitten? Se ei ehkä ole niin ikimuistoinen, kuin Lumikki tai yhtä laadukas, kuin Fantasia, mutta siinä on sitä jotain. Se jokin on varmaankin se, että se on valloittava seikkailuelokuva, joka jaksaa viihdyttää ja jännittää moneen kertaan. Vaikka 101 Dalmatialaista toteutettiinkiin suoraan valokopiona kalvolle, on se silti laadukas elokuva. Varsinkin, kuten aina, Suomalainen ääninäyttely on hienosti tehty.
Mutta 101 Dalmatialaista, kuten aina, ei ole ainoa suosikkikoiraelokuvani. On niitä muitakin:

Top 5 Kim Sjöblomin koiraelokuvaa:


Kauniin hienosti toteutettu Disneyn animaatioelokuva. Disneyn ensimmäinen laajakangaselokuva ajalleen komealla kuvasuhteella: 2,35:1 (CinemaScope). Kertoo tarinaa kahdesta hyvin erillaisesta koirasta. Toinen yläluokkainen hienostokoira ja toinen kulkukoira. Periaatteessa sama, kuin Romeo ja Julia, eli ajaton klassikkoromanssi.




Remake on tehty ja se ei yltänyt niin pitkälle, kuin tämä.  Taas yksi Disneyn elokuva. Disney on kyllä ymmärtänyt, minne pitää tökkiä saadakseen lasten ja aikuisten huomion. Koiruutta kerrakseen kertoo pojasta, joka saa päälleen ikivanhan kirouksen ja muuttuu aina silloin tällöin, kun se ei käy yhtään, lammaskoiraksi.






Haistanko hieman propagandaa tässä elokuvassa, vai onko se vain mielikuvitukseni tuotetta? Sota-aika+koira+paluu kotiin= Älä minulta kysy. Kuitenkin, loistava elokuva, joka aloitti saagan, joka nimesi Collierodun uudelleen. Mistäkö tämä sitten kertoo? Noh, eräs perhe joutuu myymään laman takia Colliensa rikkaalle skotlantilaiselle, mutta Collie, nimeltä Lassie pakenee ja palaa kotiin ja kaikki päättyy onnellisesti. Sen pituinen se.



Voi sissus, kun rakastan tätä elokuvaa. Paras poliisi - koira -elokuva, jota maa päällään kantaa ja pääosaa esittää kaikkien rakastama Tom Hanks, mutta koiran kanssa!
Tom Hankshan esittää tässä elokuvassa siisteyteen pakkomielteen omaavaa poliisia, jonka on pakko otta isokokoinen ja sotkuinen koira, koska koiran omistaja on murhattu ja koira on ainoa, joka voi saada murhan selville. Pakkomielle + Sotkuinen koira + Tom Hanks koiran kanssa =Takuuvarmaa viihdettä!






Mitä? Taas yksi Disneyn koiraelokuva. Nyt... 
Valloittava tarina pariskunnasta ja heidän koiristaan, sekä koiranpennuista, jotka tuntuvat lisääntyvän, kun pennut pelastetaan julman Cruella DeVillin hoteista, joka haluaisi tehdä koirista itselleen turkin. 
Visuaalisesti loistava animaatioelokuva. Alkaa pirteästä ja iloisesta värimaailmasta ja vakavoituessaan muuttuu yhä synkemmäksi ja kolkommaksi. Rakastettava tarina ja hahmot.



Tietysti listaukseen kuuluisi Beethoven -elokuvat, mutta en nähnyt paikkaa, jonne tunkea tuo elokuva.
Kovimmat koirafanit saattoivat huomata, että tästä listasta puuttuu sellainen elokuva, kuin Hachiko. Tämä johtuu yhdestä asiasta:
En ole nähnyt tuota elokuvaa.
Tiedän, tiedän. Häpeä, soosoo jne... Mutta en ole saanut tuota elokuvaa käsiini/ei ole ollut aikaa katsoa tätä elokuvaa.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Halloween Special: Perjantai 13 (1980)

Okei, on 13 päivä lokakuuta. Tiedätte varmaan, mitä se tarkoittaa? On aika arvostella Perjantai 13.
Perjantai 13 pidetään elokuvana, joka pisti todenteolla liikkeelle Slasher -genrenä tunnetun kauhuelokuvien alalajin. Taustatyön tekivät elokuvat, kuten Texasin moottorisahamurhaaja ja Halloween 70 -luvulla.
Onko Perjantai vielä epäonnenpäivä nykyäänkin? Tein pienen empiirisen tutkimuksen ja päädyin seuraavaan:


Tekniset tiedot:
Tuot.Vuosi:  1980
Ohjaaja: Sean S. Cunningham
Pääosissa: Betsy Palmer, Adrienne King, Jeannine Taylor
Käsikirjoitus: Victor Miller
Musiikki: Henry Manfredini
Tuottaja: Sean S. Cunningham
Kesto: 1h 31min

Okei, te varmasti kaikki tiedätte, mistä näissä elokuvissa on kyse, mutta pidän kuitenkin pienen briiffin.
Vuonna 1957 nuori poika, nimeltä Jason Voorhees hukkuu järveen kesäleirillä. Vuotta myöhemmin kaksi nuorta tapetaan kun he rakastelevat. Tuon jälkeen "verileirinä" tunnettu Lake Crystal Camp suljetaan ja kymmeniä vuosia myöhemmin leiri avataan jälleen ja siitä seuraa se, että leirijohtajien hormonit hyrräävät kuin dreidle hannukka-aamuna. Nuoria aletaan napsia pikkuhiljaa, kuin kissoja aidan päältä, kun mysteerinen murhaaja soluttautuu leirille.
Kenellekkään ei tule varmasti spolerina, että ensimmäisessä elokuvassa murhaaja ei ole Jason Voorhees, mutta en kuitenkaan spoilaa elokuvaa siinä määrin, että kertoisin, kuka olisi murhaaja tässä elokuvassa. Jason Voorheesin tavaramerkiksi muodostunut jääkiekkomaski ei näy, ennenkuin kolmannessa elokuvassa.

Perjantai 13 ei tuonut oikeastaan paljoa mitään uutta slashergenreen. Siinä oli kaikkea, mitä Halloweenissakin jo oli. POV -kuvakulmat ja nuoret ihmiset pääasiallisena kohteena, mutta se, mitä Perjantai 13 toi lajiin, oli se, että murhista tuli äkkiä verisempiä ja yksityiskohtaisempia, kuin ikinä ennen. Tom Savini, joka teki erikoistehosteet myös Romeron Night of the Living Deadiin ja Dawn of the Deadiin, teki tässäkin elokuvassa loistavaa työtä murhauskohtien toteuttamisessa. Tietysti tunnetuin on kohtaus, jossa nuoren Kevin Baconin lävistää keihäs.


POV -ajot ovat aina hienoja katsottavia. Näyttäisi siltä, kuin murhaaja piileskelisi jokaisen puskan ja puun takana. POV -kohtauksen jälkeen Perjantai 13 tapahtuu yleensä niin, että kamera tulee normaaliajolla lähelle näyttelijää, joka aiheuttaa turhautuneen vaikutuksen katsojassa. Etkö näe?! Hän on ihan vieressäsi! 
Huonoja puoliakin on. Näyttely vaikuttaa aika-ajoin hieman tönköltä ja pakosti väännetyltä, mutta näitä elokuvia katsoessa ei kuulu keskittyä tähän ominaisuuteen. Tärkeintä on se, että veri lentää ja ihmiset kuolevat.
Se, kuinka murhaaja kuolee lopussa, on hienosti toteutettu, mutta suunnittelu hieman jättää. Kohtaus tuntuu jotenkin tympeältä kaiken sen jahdin jälkeen. Mutta viimeinen säikäytys korvaa tämänkin.
Ainiin, ja musiikit rokkaavat.


Tähdet: ****½ 

perjantai 12. lokakuuta 2012

Halloween Special: Pahan sanansaattajat (2007)

Näin heti alkuun, olin todella skeptinen tämän elokuvan suhteen ostaessani sen Anttilasta 3/10€ tarjouksesta. Heti ensimmäiseksi mieleeni tuli oston jälkeen, miksi ihmeessä minä ostin kauhuelokuvan, jossa on pääosassa Kristen Stewart?
Odotin pettymystä ja sen sain.


Tekniset tiedot:
Tuot.Vuosi: 2007
Ohjaaja(t): Oxide Pang Chu ja Danny Pang
Pääosissa: Dylan McDermott, Peneolope Ann Miller, Kristen Steward
Käsikirjoitus: Mark Wheaton, Todd Farmer
Musiikki: Joseph LoDuca
Tuottaja: SAM RAIMI
Kesto: 1h 27min

Okei, eli juoni on seuraavanlainen.
Elokuva alkaa jumalattomalla alkuryminällä, jossa pyritään intensiiviseen momentumin luomiseen, mutta kohtaus epäonnistuu surkeasti. Lapsi pakenee jotakin, joka nappasi jo äidin ja tämän siskon. Se, mikä se on, ei näytetä ollenkaan ja lopulta olento nappaa pojankin kaapista.
Solomonien perhe on juuri muuttanut Chicagon kiireisestä elämästä vähän rauhallisemmalle seudulle maalle. Suurin syy tehdä tämä muutto, on se, että perheen tytär viettää ilmeisesti liian paljon aikaa kavereidensa kanssa. Tai jotain sinnepäin, he eivät ikinä selventäneet sitä kunnolla. Perheen nuorin poika, Ben (Evan ja Theodore Turner), joka näyttäisi tulevan suoraan Pet Semataryn remaken kuvauksista, näkee olentoja ja varjoja, joita muut perheenjäsenet eivät näe.
Isä, Roy (Dylan McDermott), haluaa kasvattaa maissia ja välttelee samalla erästä lakimiestä, joka ehdottaa hänelle maatilan myymistä. Eräänä päivänä pellolla isän kimppuun käy joukko vihaisia korppeja ja Roy pelastuu, kun kulkuri, jolla on haulikko säikäyttää korpit tiehensä. Isä ottaa miehen töihin maatilalle. Kyllä, minäkin ottaisin töihin kulkurin, jolla on haulikko.
Lopulta alkaa tapahtumaan omituisia, eikä kukaan usko Jessiä (Kristen Stewart) vaikka tämä näkee näiden tapahtuvan. Ja lopulta maatilan synkkä menneisyys alkaa valottumaan katsojallekkin, vaikka se onkin ollut selvää jo alusta lähtien.

Se, mikä minua harmitti tässä elokuvassa tosi paljon, oli se, että Pahan sanansaattajat  on suoraa kopiointia useista muista hyvistä kauhuelokuvista, kuten Linnuista, Pet Sematarystä, Ju-On:ista ja lukemattomista muista hyvistä kauhuelokuvista. Miksi tämä elokuva epäonnistui siinä, missä Ju-On onnistui? No, olisiko vaikka momentumin ja suspension luomisessa. Pahan sanansaattajien tunnelma ei kohoa missään vaiheessa edes lähelle pelottavaa, vaan se oletettu "pelottavuus" alkaa samantien, ilman tuskallista hiljaisuutta hirveänä ryminänä ja metelinä. Lisäksi tämä elokuva ei erottunut mitenkään muista 2000 -luvun kauhuelokuvista. Se ei vain ollut pelottava elokuva.
Mutta löytyy tästä jotain hyvääkin. Näyttelijäsuoritukset olivat uskottavia ja lavastus, sekä valaisu karmivia. Harmi, etteivät onnistuneet käyttämään näitä hyviä puolia.
Lisäksi. En tiedä, johtuiko televisiosta, soittimesta vai levystä, mutta äänet tuntuivat tulevan kuin suorasta putkesta. Ehkä äänimies kusi homman tai editissä meni päin persettä tai sitten DVD -tuotanto oli todella huonoa.


Saatoitte huomata, että alleviivasin tuottajan nimen. Miksi Sami, miksi? MIKSI?
Tähdet: **

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Hei, heitäkkö femman?

Kävin eilen vähän asioilla ja sain tiedon, että Berliinin reissumme siirtyi parilla kuukaudella, kun eräs ryhmämme jäsenistä oli sairastellut jo pitemmän aikaa ja nyt sai tiedon, että päivää ennen reissuamme, on hänellä leikkaus. Alkuperäinen suunnitelmahan oli se, että ensi viikolla oltaisiin lähdetty Saksaan, mutta toisin kävi. Uusi lähtöpäivä on joulukuussa.
Uutisten jälkeen kävin Sokoksessa ja vaikka sokoksen tarjonta onkin mitä kamalinta, niin löytyy sieltä välillä joitakin helmiä, kuten nyt oli sellaisia tarjouksia, kuten "Näkemiin vaan, muru" 1. tuotantokausi kymmenellä eurolla ja pelejä "halvalla" (lue. Pelit ovat nykyään aina kalliita). Silmääni kuitenkin tarttui parhaiten tämä tarjous, joka lähti viitosella mukaan:



Kuva on laadultaan sitä, mitä on, koska kamera on sökönä, joten pitää käyttää kännykän huonoa kameraa.
Buster Keaton...
Lisäksi olen nyt kipeänä. Jos vaikka nyt olisi aikaa katsella noita elokuvia.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Halloween Special: Creepypasta pt.2

Creepypastat #2:
Ensin kuitenkin vähän ohjeita pelkoon:Jos haluat oikeasti "paskoa tiiliä", eli kokea todellista kauhua, tulee sinun valmistautua siihen maksimoidaksesi tehon. Itse olen havainnut hyviksi keinoiksi seuraavat menetelmät:

1. Valvo yö. Yön tai pari valvottuasi olet tilassa, jossa olet tietoinen kaikesta (toisin kuin humalassa) mutta tunteet nousevat pintaan. Tämä vahvistaa pelon tuntemuksiasi.

2. Ole yksin. Täysin yksin. Ihanteellinen tilanne olisi, jos kämpässäsi ei olisi edes lemmikkieläimiä seurana. Pelko tulee suurimmaksi osaksi alitajunnasta - se on tunne. Alitajuntasi pitää tietää ettei kämpässäsi ole ketään (tai mitään) muita kuin sinä. Jos olet oikeasti kylmähermoinen kaveri, lue tätä blogia kun olet yksin mökillä tai telttailemassa.

3. Lue tätä yöllä. Päivällä kaikki tuntuu valoisammalta, vaikka kämpässäsi pimeää olisikin.

4. Aloita luolatarinasta http://www.angelfire.com/trek/caver/index.html tarina on pitkä, mutta todellakin sen arvoinen.

Suosittelen valvomaan yön (tai pari) ja vasta sitä seuraavana yönä lukemaan tätä - siten olet ihanteellisessa mielentilassa aidon pelon kokemiseen.

Nämä ohjeet on teille antanut kaikkivaltias Pelottaako? vuonna 2009. RIP

Sitten pastaan:
Monet klassiset kauhuikonit, kuten Gigerin Xenomorphis, Silent Hillin Pyramid Head ja muut häiritsevät hahmot jakavat yhden yhteisen ominaisuuden. Kalpea iho, tummat, synkät ja uponneet silmät, venytetyt kasvot, terävät hampaat. Nämä kuvat inspiroivat kauhua ja inhoa monilla tavoilla. Ja hyvästä syystä. Nämä siluettikuvat ovat painautuneet ihmismieleen.

Monet asiat pelottavat ihmisiä vaistomaisesti. Pelko on luonnollista, eikä tarvitse tukea pelottaakseen. Pelot ovat lajikokonaisia, rakentaen pelkonsa synkiltä ja menneiltä ajoilta kun salama saattoi tarkoittaa oman puutalosi palamista, ukkonen laukkaa rynnistäen, pedot voisivat piilotella ja korkeudet tekisivät huonosta askeleesta tappavan.

Kysymys, joka sinun täytyy kysyä itseltäsi on tämä:

Mitä tapahtui pimeässä, piilotettuina aikoina ennen historian alkua, joka voisi vaikuttaa koko ihmisrotuun niin paljon, että se voisi aiheuttaa koko rodulle vaistomaisen ja kestävän pelon kalpeita olentoja, joilla on synkät silmät, terävät hampaat ja pitkät kasvot.






Movie Monday: Sekaannus

Movie Monday kysyi, oletko sekoittanut näyttelijöitä toisiinsa.
Vastaus on:
Kyllä.


Bruce Campbell sekoittuu minulla usein Matt Dilloniin. Vaikka tästä kuvasta ei juurikaan näy niin hyvin, kuin joistakin tosisita kuvista, mutta voi kyllä, he näyttävät samalta.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Halloween Special: Creepypastat pt.1

Halloween Creepypastojen aika!



Yritän, kunhan aina välillä ehdin, saada tänne tälläistä lokakuun ankeuteen sopivaa materiaalia, eli siis Halloween kauhuelokuva-arvosteluja ja creepypastoja. Muistakaa, että tämä tapahtuu ainoastaan silloin, kun minulla on aikaa, joten joka päivältä on turha odottaa innokkaasti materiaalia. (Ihan kuin joku muka odottaisi innolla)

Mutta...

Teille, jotka ette vielä tiedä, mitä creepypastat ovat, niin annan pienen briiffauksen:

Creepypasta juontaa nimensä sanasta Creepy, eli karmiva ja pasta, joka on internet -termistöä sanalle paste, eli liitä (ctrl + c ja ctrl + V. Tai hiiren oikealla näppäimellä kopioi ja liitä).
Creepypastat juontavat juurensa keskustelufoorumeilta, kuten 4chan. Ne tarkoittavat yleensä kauhutarinoita. Yleensä creepypastat ovatkin karmivampia, kuin kauhutarinat, joita partiossa kerrottiin leirinuotion ympärillä.
Tähän blogiin pistän aina välillä tarinoita, joita olen itse suomentanut, mutta pyrin mahdollisimman paljon pistämään itse videoita, niin ei tarvitse rasittaa silmiään lukemalla tuhottomaa määrää tekstiä.

Tästä se lähtee:


torstai 4. lokakuuta 2012

Audio Review: Poltergeist (1982)

Kurauikkari, eli minä, teen ensimmäisen audioarvosteluni. Haukkukaa pystyyn huonojen skarvien takia tai ylistäkää maasta taivaaseen. Tai olkaa hissunkissun.






Tekniset tiedot:
Tuot.Vuosi: 1982
Ohjaaja: Tobe Hooper
Pääosissa: JoBeth Williams , Heather O'Rourke, Craig T. Nelson
Käsikirjoitus: Steven Spielberg, Michael Grais, Mark Victor
Musiikki: Jerry Goldsmith
Kesto: 1h 50min

Kuvia:






Trailer: