lauantai 6. heinäkuuta 2013

Arvostelu: The Omen - Ennustus (1976) ja The Omen (2006)

Tänään katsomme vähän menneisyyteen. Jotkut teistä muistavat varmaankin ensimmäiset arvostelut, mitä olen tehnyt tälle sivustolle. Yksi näistä elokuva-arvosteluista oli The Omen (2006). Remake kauhuklassikosta, ”Ennustus”. Tuolloin sanoin, että aion arvostella vanhan elokuvan kunhan saan sen käsiini. Noh, kyseinen elokuva on ollut käsissäni miltei puoli vuotta ja nyt on aika arvostella tämä paha poika. Lisäksi, en ole tyytyväinen alkuperäiseen arvosteluuni The Omenista. Olin tuolloin niin tietämätön elokuvista. En tajunnut mitään kuvauksesta, valaisusta, leikkauksesta, juonesta, hahmoista tai ylipäätänsä siitä, mikä tekee elokuvasta hyvän, joten arvostelen senkin uudestaan ja lopuksi vertailemme kumpaakin elokuvaa, että näemme, kumpi on parempi elokuvana ja mikä tekee toisesta paremman, kuin toisesta, joten ei hukata enempää aikaa. Sukelletaan suoraan elokuvaan ”The Omen – Ennustus”!



Tekniset tiedot:
Tuot.vuosi: 1976
Ohjaus: Richard Donner
Tuottaja: Harvey Bernhard
Pääosissa: Gregory Peck, Lee Remick, David Warner
Käsikirjoitus: David Seltzer
Kuvaaja: Gilbert Taylor
Leikkaus: Stuart Baird
Musiikki: Jerry Goldsmith
Kesto: 1h 46min

Ennustus kertoo USA:n suurlähettiläästä, Robert Thornista (Gregory Peck), ja hänen vaimostaan Katherine Thornista (Lee Remick). Heidän esikoislapsensa on kuollut synnytyksessä ja pappi kertoo, että täysin samaan aikaan, kun heidän lapsensa on syntynyt, syntyi toinenkin lapsi, joten Robertille ehdotetaan, että he ottaisivat tämän lapsen omansa sijasta. Robert suostuu ja elämä kukoistaa, muttei kauaa, sillä lapsen (jonka nimi on Damien ja jota esittää Harvey Stephens) viisivuotissyntymäpäivänä, Thornin perheen lastenhoitaja hyppää katolta ja hirttää itsensä. Tämän jälkeen Robertin luona käy hullulta vaikuttava pappi, Isä Brennan (Patrick Troughton), joka kertoo Robertille, kuinka hänen lapsensa on paha ja Damienin uusi hoitaja, Mrs. Baylock (Billie Whitelaw), on kummallinen. Robert alkaa pikkuhiljaa huolestumaan. Varsinkin, kun Isä Brennanin kuolee ja Robertiin ottaa yhteyttä valokuvaaja Keith Jennings (David Warner) ja kertoo, että lastenhoitajan ja Isä Brennanin kuoleman välillä on yhteys. Joten uskonnollinen löytöretki Damienista lähtee käyntiin ja pikkuhiljaa paholaisen lapsen historiasta paljastuu synkkiä salaisuuksia.

Ennustus alkaa ensin hieman surumielisellä nuotilla, mutta etenee kohti iloisempaa tunnelmaa, vain muuttaakseen tunnelmaa jälleen täydelliseksi peloksi. Rytmitys kohtauksissa on miltei täydellinen ja kun elokuva haluaa sinun tuntea olosi jännittyneeksi, se tekee olosi jännittyneeksi. Hahmokehitystä tapahtuu paljon enemmän, mitä nykyaikana tulisi kuuloonkaan tämäntyyppisissä elokuvissa ja monet pelot jätetään mysteerin peittoon, että katsoja saisi kuvitella, mikä on pelottavaa.
Gregory Peck on loistava roolissaan Robert Thornina. Hänet osaisi kuvitella oikeasti olevan Lontoossa Amerikan suurlähettiläänä. Hän on sympaattinen ja pitää huolta perheestään. Ja kun hän on poissa kaukana Italiassa selvittämässä, mikä verhoaa Damienin menneisyyttä, on se oikeasti pelottavaa, kuvitella hänen vaimonsa on alttiina vaaroille, eikä hänen miehensä ole suojelemassa häntä.
Kuvaus tässä elokuvassa on loistavaa. Usein käytetään peilikulmia, pehmeitä kamera-ajoja ja loistavia kamerakikkoja tuodakseen elokuvaan lisää tunnetta. Lisäksi leikkaus on loistavasti rytmissä elokuvan suspensiontarpeen kanssa. Kun esim. Isä Brennanista halutaan hullu kuva, kuvaus, leikkaus ja Patrick Troughtonin roolisuoritus tekevät hänestä hullun. Lisäksi elokuvan yksi suurimmista voimavaroista on Jerry Goldsmithin tekemä, loistava musiikki. Latinaa laulava kuoro ja uhkaava tunnelma korostavat elokuvakokemusta.
Jotain pikkuasioita tässä elokuvassa on, joista en pidä. Kuten esimerkiksi hautausmaakohtaus, jossa Damienin menneisyys paljastuu, on liian selvästi studiossa kuvattu. Kaikki näyttää vain niin muoviselta. Lisäksi yksi pikku juttu. Katherinen työtä ei ikinä kerrota, joten oletan, että hänellä ei ole sellaista. Joten miksi ihmeessä he tarvitsisivat lastenhoitajaa. Maskeeraukset näyttävät hupsuilta ja Jenningsin hahmon kuolema ei ole yhtään sen realistisempi, mitä se oli remakessakaan.
Yksi suuri vika, mikä rasauttelee rusinoitani, on se, että paholaisen pahuus ei tunnu kumpuavan Damienista, vaan Mrs. Baylockista. Damien on Ennustuksessa, kuin kukatahansa muu lapsi. Hän nauraa, pelkää ja itkee, kuin kukatahansa lapsi. Hän ei vaikuta pahalta ollenkaan. Kaikki paha, mitä Damien tekee tässä elokuvassa, tuntuu olevan samalla tasolla, kuin se, että seitsemäsluokkalaiset pakottavat neljännellä luokalla olevat pöllimään heille tupakkaa lähisiwasta.
Tämä saattaa johtua siitä, että he tiesivät, että he ovat tekemässä jatko-osaa tälle elokuvalle, joten oli okei tehdä Damienin kehityksestä heikompi.

Mutta valehtelisin, jos sanoisin, etten olisi pitänyt tästä elokuvasta. Sanoisin, että Ennustus on aliarvostettu kauhuklassikko, josta ei todellakaan puhuta tarpeeksi. Se on teknisesti hyvä ja taiteellisesti erittäin käypä ja voin sanoa, että se on omia suosikkikauhuelokuviani 70-luvulta.

Ja sitten siirrymme uudempaan versioon tästä elokuvasta. Tämä ei ole niinkään arvostelu, kuin se on vertailu alkuperäiseen.

The Omen



Tekniset tiedot:
Tuot.vuosi: 2006
Ohjaaja: John Moore
Tuottaja: Glen Williamson
Pääosissa: Liev Schreiber, Julia Stiles, Seamus Davey-Fitzpatrick
Käsikirjoitus: David Seltzer
Kuvaus: Jonathan Sela
Leikkaus: Dan Zimmerman
Musiikki: Marco Beltrami
Kesto: 1h 45min

Juoni tässä remakessa on miltei sanasta sanaan samanlainen, kuin alkuperäinen. Todella vähän on tehty muutoksia ja hyvä niin, sillä alkuperäinen elokuva oli tarpeeksi mielenkiintoinen sinällään ja miksi mennä muuttamaan toimivaa formaattia?

Suurin ongelma tässä elokuvassa on se, että se ei ole pelottava. The Omen alkaa synkästi ja jatkuu synkkänä koko elokuvan ajan. Missään vaiheessa se ei muutu iloiseksi, vaan se, mikä näkyy ruudulla on aina jotenkin synkkää. Jopa montaasikohtauksessa iloisista hetkistä Damienin kanssa on saatu turhan synkkä ja iloton. Lisäksi siinä, missä alkuperäinen elokuva loistaa loistavalla kuvauksellaan, tämän elokuvan kuvaus koittaa peitellä mahdollista potenttiaaliaan jättämällä liikaa pimeitä kohtia ympäri ämpäri lokaatioita. Lisäksi tuntuu, että tässä elokuvassa ei ikinä liikuta päivällä. Valaisu on niin omituista, että tuntuu, kuin kaikki liikkuisivat vain koleina lokakuun varhaisaamuina tai keskellä yötä. Ennustuksessa muutettiin iloinen ja pirteä värimaailma synkäksi kun sitä tarvittiin ja tämä vain lisäsi karmivuutta. The Omenissa pelottavaa värimaailmaa vain liikakäytetään.

Mutta sitten hahmoihin. The Omen on onnistunut tekemään joitakin hyviä valintoja castauksen puolella, mutta sitten taas samalla siellä on joitakin huonoja valintoja.

Liev Schreiber todennäköisesti tiesi, ettei tule ikinä yltämään yhtä laadukkaaseen roolisuoritukseen, kuin Gregory Peck alkuperäisessä, joten hänen hahmonsa on jotenkin välinpitämätön ja kyyninen.
Schreiberin näyttely on todella alipelattua ja välillä tuntuu, että hän on väärässä roolissa. Hän ei vaikuta sellaiselta henkilöltä, joka suojelisi perhettään loppuun asti, vaan on enemmänkin vakava pohdiskelija. Ei paha roolisuoritus, myönnän sen, mutta vain vääränlainen tähän elokuvaan.



Julia Stiles vaikuttaa liian nuorelta ollakseen tässä elokuvassa naispääosassa. Hän on vain turhan
tyttömäinen henkilö. Lisäksi hänen hahmolleen ei ole suotu tarpeeksi kehitystä. Esimerkiksi: Ennustuksessa hän pelkää mennä terapeutille puhumaan painajaisistaan, koska pelkää, että hänet lukittaisiin pois. Näin Katherine antaa Robertille mahdollisuuden olla puolusteleva ja lohduttava osapuoli, tehden Robertin hahmosta sympaattisemman. Uudessa elokuvassa hän vain sanoo, että hänen pitäisi puhua jollekulle, mutta aihe ei jatku siitä eteenpäin. Robert kyllä lohduttaa, mutta tämä ei tee niin suurta vaikutusta yleisöön, kuin olisi tarve.



Damienin hahmo on remakessa kaiken aikaa karmiva. Hänellä on vain kolme ilmettä: uhkaava, pelokas ja neutraali. Ennustuksessä Damienin hahmo on enemmänkin kuin oikea lapsi. Kuten mainitsin, hän iloitsee, nauraa ja pelkää, kuin kukatahansa viisivuotias. Tämä saa katsojan tuntemaan, ettei Damien voisi ikinä tehdä mitään pahaa kenellekkään ja antaa hänen pahuutensa kimpoilla hänen kätyreistään. Remakessa hän on vain karmiva kaiken aikaa, jättäen näin varjoonsa lastenhoitajansa, joka on hieman, muttei liikaa alikäytetty ja on itse pahan alku ja juuri. Näen kuitenkin sen, että alkuperäinen elokuva on suunniteltu jatkuvan jatko-osissa ja kehittävänsä Damienin hahmoa lisää, kun taas tämä oli oikeutetusti jätetty yhteen elokuvaan.

Isä Brennanin hahmo vaikutti enemmän hullulta Ennustuksessa ja tämä saattaisi olla hieman pipi päästään, mutta sitä ei paljasteta, ennenkuin totuus tulee julki. Sinänsä hyvä roolisuoritus kummaltakin, mutta mielestäni Troughtonin roolisuoritus on parempi, koska siinä maskeeraus, kuvaus, leikkaus ja hänen katseensa kertovat siitä, että hän kärsii ja toivoo saavansa Jumalan anteeksiannon ennen kuolemaansa.
tekee hahmosta traagisemman. Itse näen uudemmassa versiossa olevan Isä Brennanin jotenkin turhan koomisena. Hyvä esimerkki on kohtaus, jossa Robert ja Isä Brennan näkevät ensimmäistä kertaa. Patrick Troughton tekee välittömästi selväksi sen, että Isä Brennan olisi sekaisin ja leikkaus korostaa tätä. Uudemmassa versiossa Pete Postlewaithe lievästi korostaa sitä, että hän on hullu.

Mutta kuten aikaisemmin sanoin, on The Omenissa hyviäkin roolisuorituksia.

Mrs. Baylock, jota esittää Mia Farrow, on juuri oikein castattu. Mia Farrow on juuri sellainen, jonka voisi luulla olevan paholaisen lapsenhoitaja. Ja miksi ei?
Hänhän on synnyttänyt jo kerran paholaisen. Hän on lempeä, mutta samalla karmiva juuri oikeissa määrin, kun taas alkuperäinen on enemmänkin karmiva. Molemmat toimivat hyvin, mutta Mrs. Baylock alkuperäisessä elokuvassa oli vain paha. Hänkin oli kyllä lempeän ja karmivan sekoitus, mutta karmivuus pääsi Billie Whitelawin esityksessä liikaa vuotamaan yli ja tämän takia Mia Farrow oli parempi Mrs. Baylockina.



Keith Jenningsin hahmo on uudemmassa elokuvassa enemmän ajaton hahmo. Ennustuksessa hän on ajankuvaansa sopiva, muotikuvaajan
näköinen henkilö, joka näyttää nykyään vain typerältä. The Omenissa hänen henkilönsä on fiksu, luihu, hyvin paljon työhönsä keskittyvä ja lievästi neuroottisempi hahmo. Kiitos tästä kuuluu David Thewliksen roolisuoritukselle. Alkuperäinen Jennings on liian rento ja ”cooli” hahmo ollakseen paholaislapsielokuvassa.

Mutta kaiken kaikkiaan Ennustuksen remake ei ole maailman huonoin kategoriassaan, se vain kärsii siitä, ettei se ole pelottava. Hyvänä tekonaan The Omen teki kuolemakohtauksista julmempia. Esimerkkinä Katherinen kuolema. Mutta yhden asian parantamisella ei pitkälle pötkitä. The Omen koittaa pelotella katsojaa turhilla hyppysäikäytyksillä ja unijaksoilla, joihin vain viitattiin alkuperäisessä elokuvassa, jolloin nämä jäivät mysteeriksi ja katsojan päätettäväksi. Pikkuisiksi asioiksi luomaan suspensiota. Omasta mielestäni nämä ”jumpscaret” eivät tee elokuvasta pelottavaa, vaan pilaavat jo mahdollisesti kertyneen suspension. Varsinkin, kun tässä elokuvassa suspensiota ei aleta säikäyttämisten jälkeen rakentamaan uudestaan, vaan jäämme nollatilaan, jossa ei tapahdu mitään ja katsoja ajattelee: ”Hm.”


Kaiken kaikkiaan, The Omen on keskiverto kauhuelokuva, joka kärsii samoista ongelmista, kuin useat muutkin 2000 -luvun Amerikkalaiset kauhuelokuvat.

Ennustus Tähdet: ****

The Omen Tähdet: ***

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Arvostelu: The Rock - Paluu helvettiin (1996)

Tiedättehän juuri viime vuosina ilmestyneet Transformers -elokuvat ja sen, kuinka nämä elokuvat eivät täyttäneet fanien odotuksia alkuperäisestä sarjasta? Muistatteko Pearl Harborin? Tuon ylipitkän, tylsän ja historiallisesti väärän kuvauksen yhdestä suurimmista hyökkäyksistä, joita USA on ikinä kohdannut. Nämä ovat kaikki Michael Bayn tuotoksia. Useat ihmiset (minä mukaanlukien) vihaavat Michael Bayn elokuvia ja hyvästä syystä. Niissä on usein suuria vikoja, liikaa räjähdyksia eikä lähellekkään tarpeeksi hahmonkehitystä. Mutta uskokaa tai älkää, Michael Bayltä löytyy vähintään yksi hyvä elokuva ja se on The Rock - Paluu helvettiin.



Tekniset tiedot:
Tuot.Vuosi: 1996
Ohjaaja: Michael Bay
Tuottaja: Don Simpson/Jerry Bruckheimer
Pääosissa: Sean Connery, Nicholas Cage, Ed Harris
Kuvaus: John Schwartzman
Leikkaus: Richard Francis-Bruce
Musiikki: Nick Glennie-Smith/Hans Zimmer
Kesto: 2h 11min

Tämä kyseinen elokuva alkaa oikealla clichellä. Yhdysvaltain merijalkaväen Kenraali Francis X. Hummel (Ed Harris juuri oikein castatussa roolissaan) puhuu sateessa kuolleen vaimonsa kanssa ja lupaa tehdä jotain, mitä ei voinut tehdä vaimonsa ollessa hengissä. Hummel on Vietnamin sodan ja Persianlahden sodan veteraani, joka haluaa, että hänen joukoissaan kuolleitten miesten omaisille maksettaisiin kunnolliset korvaukset. Hän murtautuu oman eliittiryhmänsä avulla Yhdysvaltain Armeijan asevarastoon ja vie mukanaan vaarallisia VX -hermokaasuohjuksia, aikoen kiristää USA:n hallitusta. Kaiken päälle hän sijoittaa tukikohtansa Alcatraziin ja ottaa turistijoukon vangikseen
Ja kenet USA:n hallitus hoitaa paikalle? FBI:n kemianspesialistin Stanley Goodspeedin (Nicholas Cage), joka joutuu lähtemään tehtävälle kesken kiimaisen kivan tyttöystävänsä kanssa (joka on raskaana. Tuntuu heiman... pervolta).
Päättävän elimen huomattua, että Alcatraziin ei voida pelkkien piirrustusten avulla päästä, joutuvat he turvautumaan Sean Conneryn, eli Brittisotilas/rikollinen, John Mason, pakenemisen ekspertti ja entinen SAS -eliittijoukon jäsen.
Mason on varastanut mikrofilmin, josta paljastuu mm. kuka ampui John F. Kennedyn ja on onnistunut pakenemaan Alcatrazista ja useista muista vankiloista, jonka takia häntä pidetään erityisen vaarallisena.
Mason - luonnollisesti - pakenee ja saamme nähdä elokuvan ensimmäisen puoliskon toiminnallisimman kohtauksen, kun Masonia jahdataan pitkin San Fransiscoa.
Kun Mason on saatu kiinni, alkaa todellinen elokuva. Vain tunti elokuvan alkamisen jälkeen. Mason ja Goodspeed lähetetään The Rockiin purkamaan ohjuksia ja pelastamaan siviilejä.

Heti elokuvan alussa huomataan, missä The Rockin suurin voima piilee. Hans Zimmer ja Nick Glennie-Smith ovat tehneet uskomatonta työtä soundtrackin kanssa. Musiikki tässä elokuvassa on niin loistava, että jos pistät tämän elokuvan soundtrackin soimaan ja juokset vessaan, on tuntuma todella eeppinen.
John Masonin hahmo on mysteerinen, eikä millään geneerisellä tavalla. Hänestä paljastetaan niin paljon, että hänestä ei paljasteta juuri mitään. Hänen hahmonkehityksensä etenee tavalliseen tapaan, mutta hahmon persoonallisuus ei tee Masonista tyypillistä "mysteeristä auttavaa hahmoa". Nicholas Cage on yleensä camppimainen näyttelijä, mutta tässä elokuvassa hän on saanut hänen ylitseampuvan tyylinsä pidettyä realistissa  mittasuhteissa.
Lisäksi elokuvan antagonistikaan ei ole pelkästään pahis, vaan hänen tarkoitusperänsä ovat hyvät ja motiivinsa vahva.
Jokaisella hahmolla on loistavat motiivit, persoonallisuudet ja tarkoitukset tarinassa ja The Rockin kaksituntinen pituus ei tunnu niin pitkältä. Suspeniso on loistavassa mittasuhteessa ja äänityö on sulaa taitoa.
Ainoa puoli, missä elokuva ei osoita vahvoja puoliaan, on Nicholas Cagen lievästi rasittavassa tyttöystävässä ja realistisuus dialogissa ja fysiikassa heittää lievästi häränpersettä. Lisäksi tuntuu, että The Rock tuntee vain kaksi valaistustyyliä: Oranssi, kuin porkkanoita syönyt urheiluhullu ja sininen, kuin helmeen tukehtuva vauva, mutta tätä voi sanoa pilkunviilaamiseksi. Ja yksi pikkuinen vika on Sean Conneryn näyttelyssä. Hän on hyvä, myönnän sen, mutta tässä elokuvassa on sama vika, kuin monissa muissa hänen Bondin jälkeisissä rooleissaan. Hänen karismansa ja Skotlantilainen aksenttinsa on niin vahva, että se on lievästi häiritsevä, mutta edelleen, tämä on pilkunviilaamista.

Kaiken kaikkiaan, The Rock on Michael Bayn yksi parhaimmista elokuvista, kiitos sen hyvien henkilöhahmojen, äänityön, kekseliäiden toimintakohtausten ja loistavan äänityön ja musiikkinsa avusta.

Tähdet: ****

P.S Että tiedätte, mistä puhun, kun sanon musiikeista, niin: