tiistai 30. lokakuuta 2012

Halloween Special: Ikimuistoisimman kauhuelokuvakohtaukset

Ajattelin, että tänään voisi tehdä jotain speciaalia, joten ajattelin, mikä olisi niin minulle, kuin teillekkin hauskaa ja tulin siihen johtopäätökseen, että voisin tehdä halloweenin kunniaksi listan muutamasta ikimuistoisesta kauhuelokuvakohtauksesta.
Tietysti on olemassa niin maan perkuleesti kaiken maailman tappomontaaseja, joissa jotkut lykkäävät perä perään sitä, kun Kruegerin Frederik ja Jason "Demoni" Voorhees lahtaavat porukkaa, mutta se ei ole se suunta, mihin itse ajattelin mennä, vaan kerään muutamia kohtauksia, joilla on oma vaikutuksensa populaarikulttuuriin ja kauhuelokuvafaneihin.
Kauhuelokuvien kohtaukset voivat olla pelottavia tai jopa koomisia tai muuten vain mahtavasti toteutettuja. Tässä listassa on vähän kaikkia niitä ja ehdottaa saa muitakin kauhuelokuvakohtauksia.








Aloittakaamme.

Evil Dead II - Hand Scene (1987)

Pitääkö sitä enempää kerota, mistä tässä kohtauksessa on kyse? Ashin riivattu käsi rupeaa vittuilemaan ja mitä silloin pitää tehdä? Näyttää sille, kuka on pomo!

Tappajahai - Ensimmäinen uhri (1975)

Kuinka moni ihminen ei uskaltanut mennä uimaan Jawsin jälkeen? Voin kertoa, että minä en ainakaan. The hell with it! En uskaltanut edes käydä vessassa kahteen viikkoon sen jälkeen, kun olin nähnyt Tappajahain!



 Frankenstein - "It's Alive!" (1931)

Yritin tosissani laskea, montako eri parodiaa tästä kohtauksesta on tehty, enkä päässyt lopputulokseen, sillä tällä kohtauksella on ollut niin suuri vaikutus populaarikulttuuriin, että se saa jopa "Here's Johnny!" -kohtauksen kalpenemaan.


Kun kerta puhuttiinkiin "Here's Johnny":sta niin...

Hohto - "Here's Johny!" (1980)

 Puhuin tästä jo ensimmäisessä ikimuistoiset -kirjoituksessa, mutta tuonpa sen esiin uudestaan. Toinen parodisoitu kohtaus, niinkuin koko elokuva ylipäätänsä. Kirves, kauhuelokuva ja Jack Nicholson hulluna. Voiko enempää pyytää?


Ihmissusi Lontoossa - Transformation scene (1981)

Tämä kohtaus aiheuttaa ylimääräistä ärsytystä minussa. Ei kohtaus itsessään, vaan se, miten sitä kohdeltiin aikoinaan. Suomessa myydyissä VHS -versioissa poistettiin tämä kohtaus, koska sitä pidettiin liian raakana.
Vähän stooria, miksi patoutumani tätä kohtaan.
Olin juuri menossa kaverini luoksi yöksi. Oli synkkä syysilta ja olin jotain siinä kymmenen paikkeilla. Kaverillani oli VHS -nauhuri, sekä myöskin PlayStation 2, mutta olimme päättäneet katsoa Ihmissusi Lontoossa, jonka kaverini oli löytänyt VHS -versiona kellaristaan. Joten istuimme ja katsoimme American Werewolf in Londonia kaverini pienestä televisiosta ja pidimme siitä erittäin paljon. Muutamaa vuotta myöhemmin kuulin, että elokuvassa oli myös tuollainen muuttumiskohtaus ja olin aivan äimän käkenä, sillä en muistanut nähneeni sitä aikoinaan. Sitten tajusin, että kohtaus oli leikattu VHS -nauhalta.


Carrie - Bucket of Blood (1976)

Koulukiusattulle Carrielle tehdään tansseissa jekku, nimeltä Bucket of Blood ja Carrie kun omistaa yliluonnollisia kykyjä, kostaa muille. Bucket of Blood on erittäin hyvä esimerkki hyvin tehdystä kohtauksesta. Todella hyvin tehdystä.


Alien - Chestburster (1979)

Se, mikä tekee tästä kohtauksesta niin erikoisen, on se, että näyttelijöille ei kerrottu, mitä kohtaus pitää sisällään ja sen takia reaktiot näyttävät niin aidoilta."Avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi."

Night of the Living Dead - "They're coming to get you Barbara!" (1968)

Mikä loistava aloitus koko Zombiegnerelle. Kuka ei voisi rakastaa elokuvaa, joka ei rakentele turhia, vaan hyppää itse asiaan? Minä ainakin rakastan.


Ja listamme huipentuu viimeiseen kohtaukseen:

Psyko - Shower Scene (1960)

Tämä kohtaus sai ilmestyessään ihmiset pelkäämään suihkussakäyntiä, ihan kuin Jaws sai ihmiset pelkäämään mereen menoa. Kaikki toimii, kuin kello tässä kohtauksessa. Musiikki, leikkaus ja kameratyö tekevät tästä karmivan kohtauksen, joka rakentaa sopivissa määrin, eikä lopulta sorru heikkoon tai liian räväkkään jumpscareen. Täydellisyyttä.


4 kommenttia:

  1. Night of the Living Dead 3D:ssä zombie Johnny lähettää tekstarina Barbaralle tuon "coming to get u:n". Tuplafacepalmin paikka oli se kun kohtauksen tämän ensikertaa näin...

    VastaaPoista
  2. Miksi niin kuuluisa kohtaus on pitänyt pilata?

    VastaaPoista
  3. Vaikea mennä sanomaan, sillä koko leffa on muutoinkin sen luokan pyhäinhäväistys, että tekijät olisi syytä viedä saunan taakse koulutettavaksi mitä rankimalla kädellä...ja vähän kättä pidemmälläkin...

    VastaaPoista

Olisitko kiltti ja jättäisit kommentin? Luen ne kaikki ja vastaan parhaani mukaan. Olisin erittäin kiitollinen. Kiitos!