QTSV: Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta (1994)

Lopettakaamme tämä Quentin Tarantinon superviikonloppu hänen kaikista tunnetuimpaan elokuvaan, Pulp Fictioniin:

Tekniset tiedot:

Alkuperäinen nimi: Pulp Fiction

Tuot.Vuosi: 1994

Ohjaaja: Quentin Tarantino

Pääosissa: John Travolta, Samuel L. Jackson, Uma Thurman, Bruce Willis

Käsikirjoitus: Quentin Tarantino, Roger Avary

Musiikki: Useita

Kesto: 2h 34min

Quentin Tarantino koitti aluksi saada läpi hänen lyhytelokuviaan, mutta kun kukaan ei ollut kiinnostunut tehdä näitä pätkiä, jäivät käsikirjoitukset laatikkoon pölyttymään. Sen sijaan Quentin Tarantino teki Reservoir Dogsin, joka osoittautui suureksi menestykseksi. Sen jälkeen Roger Avary tuli mukaan käsikirjoitusprosessiin, jolloin neljä Quentin Tarantinon alkuperäistä käsikirjoitusta nidottiin yhteen yhdeksi elokuvaksi.

Kaiken kaikkiaan Pulp Fiction on aivan loistava. On aivan käsittämätöntä, miten elokuva, jossa ei tapahdu juuri mitään, voi olla näin suosittu. Pulp Fiction on maailman yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä indie -elokuvista. Kaikkine macholinereineen se muistuttaa enemmän jokaisen kaappihomon ja rekkalesbon märkää päiväunta, kuin vakavasti otettavaa elokuvaa.

Neljä tarinaa, neljä lyhyttä tarinaa epäkronologisessa järjestyksessä, jotka ovat loistavasti näytelty, ohjattu, kuvattu ja kirjoitettu. Quentin Tarantino löi Pulp Fictionilla kaikille niille, jotka Reservoir Dogsin jälken epäilivät Tarantinon kykenevyyttä tehdä toinen yhtä hyvä elokuva, luun totaalisesti kurkkuun. Vaikkakin joissakin kohtauksissa on vähän pakottamisen makua. Kuten kellarin raiskauskohtauksessa ja motellihuoneen rakastelukohtauksessa. Mutta sitä tasapainottaa loistavasti tehdyt ensimmäiset kaksi kohtausta: Kahvilaryöstö ja ”What does Marcellus Wallace look like?” Nämä kohtaukset, yhtälailla, kuin Reservoir Dogsinkin aloituskohtaus, ovat tarpeeksi tehdä oma arvostelunsa. Molemmat kohtaukset koukuttavat katsojan loppuelokuvaksi niin koukkuun, että mikään hidas ja pakotettu kohtaus ei haittaa.

Mutta jälleen... Juoni... Se on aina yhtä löysä Quentin Tarantinon elokuvissa, mutta kuten aiemminkin, se ei haittaa pätkääkään. Ei sitten yhtään. Näyttely on niin karismaattista ja käsikirjoitus sukkelaa. Lisäksi Pulp Fiction pelasti John Travoltan ja Bruce Williksen uran. Ja vielä siihen lisäksi se räjäytti Samuel L. Jacksonin ja Uma Thurmanin tähtitaivaalle. Pulp Fiction on populaarikulttuuriviittausten, macholinereiden ja loistoroolien loppumaton runsaudensarvi, jonka voi katsoa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Pisteet:5/5

P.S Vastaan jo nyt mahdolliseen kysymykseen: Kumpi on parempi: Pulp Fiction vai Reservoir Dogs? Vastaukseni on: Kumpikin ovat aivan loistavia elokuvia ja kiduttaisin itseäni, jos minun tulisi valita jompi kumpi suosikikseni. Molemmat ovat uskomattoman hyviä elokuvia, mutta Reservoir Dogs ei kestä yhtä paljon katsomista, mutta omistaa paremman juonen ja näyttely on ehkä promillen parempaa, kun taas Pulp Fiction on elokuva, joka kestää monen monituista katselukertaa, Samuel L. Jacksonin ehkä elämänsä parhaimmassa roolissa ja loistavaa dialogia, mutta omistaa löyhemmän juonen ja joitakin kohtauksia, joissa on vähän pakottamisen makua. Näettekö? On aivan mahdotonta koittaa valita suosikkia näistä kahdesta. Vähän niinkuin SNES vai SEGA Mega Drive.

P.S.S Pakko kai tämä on tänne laittaa:

Ainiin! Ja perintökellokohtaus on vain yksinkertaisesti huumorin kultaa.

Quentin Tarantino -Superviikonloppu: Kunniattomat Paskiaiset (2009)

Kunniattomat paskiaiset... Sitä elokuvaa oli aluksi vain idea Quentin Tarantinon päässä. Tarantino suunnitteli aluksi tekevänsä elokuvan Vegan veljeksistä, mutta näyttelijät muuttuivat nopeasti liian vanhoiksi rooliinsa, joten vuonna 2009, meille esitettiin Inglorious Basterds, eli näin Suomalaisittain, Kunniattomat Paskiaiset.

Tekniset tiedot:

Alkuperäinen nimi: Inglorious Basterds

Tuot.Vuosi: 2009

Ohjaaja: Quentin Tarantino

Pääosissa: Brad Pitt, Mélanie Laurent, Cristoph Waltz

Käsikirjoitus: Quentin Tarantino

Musiikki: Useita (mm. Ennio Morricone)

Kesto: 1h 33min

Potkaistaanpa sitten käyntiin tämä Quentin Tarantinon superviikonloppu tällä hänen tuoreimmalla elokuvallaan. Kunniattomat paskiaiset on groteski ja inhottava elokuva, joka kuitenkin tekee pilkkaa omasta groteskiuudestaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Se myös pilkkaa Arjalaisten yksinkertaisuutta. Lisäksi Kunniattomat paskiaiset tekee työn, johon harva Amerikkalaiselokuva pystyy: Siitä vain noin 30% on englanninkielistä. Muuten siinä puhutaan vain Ranskaa tai suurimmaksi osaksi Saksaa. En tiedä, onko se totta, mutta kuulin jostain, että jotkut ihmiset olivat vaatineet rahojaan takaisin nähtyään elokuvan olevan tekstitetty. Taas saimme todistaa Amerikkalaisten laiskuuden elokuvissakäynnin ohella. Saksalaiset ja Ranskalaiset kun ovat niin helvetin hyviä puhumaan englantia. Ja mm. parhaiten Godzilla -elokuvistaan tunnettu Toho piti elokuvan ilmestymisen aikoihin kamppanjan, jossa luvattiin rahat takaisin, jos katsoja lähti ensimmäisen tunnin aikana salista.

Natsien miehittämään Ranskaan sijoittuva, Kunniattomat paskiaiset alkaa eräällä maailman kaikkien aikojen parhaimmista dialogikohtauksista, jossa juutalaismetsästäjänä tunnettu Hans Landa (Cristoph Waltz), koittaa löytää piileskeleviä juutalaisia eräältä Ranskalaiselta maitotilalta. Hän tappaa kaikki piileskelevät juutalaiset, mutta Shosanna Dreyfus (Mélanie Laurent) pääsee nipin napin pakoon. Kolme vuotta myöhemmin, Kunniattomina paskiaisina tunnettu terroristiryhmä, jota johtaa luutnantti Aldo Rayne (Brad Pitt), aiheuttaa Hitlerille päänvaivaa. Ryhmä tappaa natseja ja Apassi-Aldon komennosta, irroittavat heidän päänahkansa intiaanityyliin. He, jotka jäävät henkiin, saavat pienen lahjan Aldolta: Hakaristiarven otsaansa, koska siten heidät voi tunnistaa natsiksi ilman univormua.

Samaan aikaan Shosanna pitää pystyssä pientä elokuvateatteria, jossa aiotaan näyttää Shosannaan ihastuneesta sotasankari Fredrick Zollerista (Daniel Brühl), kertovaa elokuvaa. Shosanna näkee tilaisuutensa tulleen. Hän aikoo kostaa perheensä kuoleman koko Natsi-Saksan johtajien läsnäollessa. Nitraattifilmi kun on erittäin tulenarkaa, aikoo hän polttaa teatterin maan päälle. Paskiaisilla on jotenkuten samanlaisia tavoitteita. He aikovat päättää koko toisen maailmansodan räjäyttämällä elokuvateatterin. Kaikki nitoutuu yhteen säälimättömässä ja ihmishenkiä säästämättömässä loppuhuipennuksessa, joka tapahtuu juuri tuossa pienessä elokuvateatterissa.

Kunniattomat paskiaiset on juuri niin groteski elokuva, miltä se kuulostaa. Hahmot ovat nerokkaan typeriä, saksalaiset yksinkertaisia ja elokuvan ilme vaikuttaa enemmän spagettiwesterniltä, kuin vakavasti otettavalta, toiseen maailmansotaan sijoittuvalta elokuvalta. Onhan Ennio Morriconen musiikkia lainattu tämän elokuvan tekemiseen. Lisäksi muusiikissa kuullaan monia nykyisiä kappaleita, jotka vaikuttavat sopivan elokuvaan, kuin nyrkki silmään. Sen lisäksi kuullaan vielä vanhanaikaista orkesteritunnusmusiikkia.

Kyllähän Kunniattomat paskiaiset sisältää lukemattomia historian epäkohtia ja se laahaa välillä. Eikä Hitlerin näyttelijää voi missään tapauksessa verrata Perikadon Hitleriin, mutta kaiken kaikkiaan tämä on loistavaa viihdettä koko sen kaksi ja puoli tuntia.

Pisteet: 4/5