Mitä peleihin tulee, se taitaa olla Grand Theft Auto -sarja, joka on aiheuttanut pahennusta maailmalla. Häikäilemätön, raaka ja kohua aiheuttava. Monesti olemme saaneet kuulla maailmalta siitä, kuinka esim. San Andreas on innoittanut joukkoa ihmisiä ryhtyä total rampageen ja tappaa viattomia ihmisiä. Sitten alkaa kohu siitä, pitäisikö pelit pistää kieltoon, niinkuin tehtiin Sieppari Ruispellon kohdalla. Sehän kirja innoitti John Lennonin murhaamiseen. Right?
Totuus on kuitenkin siinä, että nämä ovat individualisteja, eivätkä edusta koko massaa ja useimmiten he ovat aikuisia, eivät lapsia, jotka eivät tajua toden ja tarun eroa. Kyllä itsekkin muistan, kuinka leikittiin Virontörmänkadun pihoilla San Andreasta, vaikka oli 30 astetta pakkasta. Kyllä silloin jo erotti sen, että ei sitä voi mennä pitkin katuja piesten hampaita kurkkuun jokaiselta vastaantulijalta.
Jos GTA:t pitäisi kieltää, koska se on provokatiivinen, niin sitten pitäisi kieltää myös kaikki Mikki Hiiren dekkarit, Turtlesit ja NHL -supertähdet, koska ne provosoivat minua ja monia muita lapsia nuoruudessamme. Oikeasti räiskintäpelien pelaaminen ei eroa mitenkään lasten pyssyleikeistä. Ihan yhtälailla lapsi voi kuvitella puu -tai vesipyssyllä leikkimisen jälkeen voivansa mennä kellotorniin ja ampua ihmisiä.
Jos nyt palataan GTA -peleihin, niin Dan -ja Sam Houser ovat tehneet loistavaa työtä pitäessään GTA -sarjan niin tuoreena. GTA III oli varsinainen jymymenestys, mikä jätti täysin varjoonsa samana vuonna julkaistun, melkein yhtä hyvän pelin, Mafian. Se oli brutaali ja raaka. Samalla se oli hyvin vaikea. Ainakin minulle. Olin siihen aikaan 7-9 -vuotta. Ja kyllä. Pelasimme GTA III:sta. Melkein heti vuosi sen jälkeen ilmestyi oma suosikkini GTA Vice City. Mutta nyt niihin tunnareihin.
Tunnusmusiikki on ollut aina olennainen osa Grand Theft Autojen maisemaa ja usein se on maalannut kuvan pelin aikakaudesta, kuten Vice City 80 -luvun Miamista ja San Andreas länsirannikon mustista veljistä 90 -luvulla.
Sivutan tässä listassa nyt ensimmäiset 2 GTA -peliä ja muutamia pelejä, jotka en katso kuuluvaksi GTA -jatkumoon / En ole pelannut.
GTA III
Tämä oli ensimmäinen 3D GTA ja se näytti kaikkien GTA -pelien tulevan suunnan. Peli alkaa Liberty Citystä (esikuvanaan New York), jossa pelin ilmestymisen aikoihin nimettömänä pysyvää Claudea ollaan viemässä vankilaan pankkiryöstöstä. Hänet vapautetaan ja hänen on pakko nousta rikollisportaat taas kokonaan ylös suorittaen tehtäviä.
Metacriticin mukaan GTA III ja Tony Hawk Pro Skater 3 ovat molemmat tasapisteissä 97 -pisteellä ja ovat kaikista PS2 -peleistä parhaiten arvostellut.
Musiikki on sinänsä hieman imenyt vaikutteita Taksikuskista, koska musiikki sinänsä jazzahtavaa. Se kuulostaa myös groovaavalta ja siinä on itämaalainen tunnelma. Kuten pelin päähenkilö, pidetään musiikkikin nimeämättömänä.
GTA: Vice City
Okei, nyt on kyseessä oma suosikkini. Olen aina ollut 80 -luvun fani. Miami Vice - Voi kyllä. Scarface - Hell Yeah you cockroaches! Ja se siirtyi sitten mukana tähän peliin.
Tommy Vercetti on psykopaattinen mafian hitman, joka juuri vapautuu vankilasta ja rupeaa suunnittelemaan kostoa huumediilin mentyä pieleen. Hän rakentaa rikosimperiuminsa, joka on nimetty nerokkaasti Vercetti Crime familyksi, autoilla ja huumeilla + muilla rikollisilla toimilla. Lopulta Tommy saa kostonsa Sonnyn, hänen entisen työnantajansa, hyökättyä hänen kartanoonsa.
Vice Cityn tunnelma on loistava. Se on imenyt vaikutteita Scarfacesta ja Miami Vicesta. Se kertoo hyvin, minkälaista meininki oli aikoinaan Miamissa juppikesteissä.
Se mikä tässä pelissä ärsyttää, että this motherfucker can't swim! Et pysty uimaan tässä pelissä ja hyvä ettet huku sillon, kun vesi ylttää lantiolle.
Musiikki, kuten peli muutenkin, on imenyt vaikutteita paljon 80 -luvulta.
GTA: San Andreas
Seuraavaksi Houserin veljekset siirtyivät 90 -luvulle ja ottivat teemakseen EastSide-WestSide -kamppailun ja paikaksi San Andreaksen kaupungin, jonka kaupunginosat perustuvat löyhästi oikeisiin kaupunkeihin. Los Santos (Los Angeles) San Fierro (San Francisco) ja Las Venturas (Las Vegas). Päähenkilönä on musta jengiläinen ja Houserin veljekset ottivat vapauden tuoda enemmän syvyyttä päähahmoon ja tarinaan.
Carl "CJ" Johnson palaa takaisin San Andreakseen, ottaakseen osaa äitinsä hautajaisiin. Sitten lopputarina on sitä samaa. Jengisotia, rikollisia touhuja, päähahmon omien ongelmien kanssa painimista jne.
Tässä pelissä on paljon tehtävää, jossei jaksa tehdä tehtäviä alituiseen ja se aiheutti meidän piireissämme sen, että tehtävät olivat toissijaisia. Tärkeintä oli, että saimme elää uutta elämää, elämässä. Painojen nosteleminen, hiustyylin vaihtaminen, tappelun opetteleminen ja tietysti ihmisten pieksentä olivat miltei tärkeämpiä, kuin itse pelaaminen. San Andreas oli itsessään jo loistava peli, joka on saanut paikan monien ihmisten suosikkina kaikista GTA -peleistä. Sen tunnusmusiikki tunnistetaan ympäri maailman ja se onkin yksi kaikkien aikojen parhaista pelitunnereista.
Seuraavaksi hyppäämme Liberty City Storiesin ja Vice City Storiesin yli, koska en ole pelannut niitä, enkä itse asiassa katso niiden oikein kuuluvan GTA -jatkumoon.
GTA IV
Seuraavaksi oli aika siirtyä pikkuhiljaa itään päin. Kuvainnoillisesti siis. Houserin veljekset ottivat vielä lisää vapautta ja toivat Niko Bellicin hahmoon ennennäkemätöntä syvyyttä, kyynisyyttä ja sympatiaa. Päähahmona toimii, mitä oletettavimmin Serbialainen, sotaveteraani nimeltä Niko Bellic, joka tulee Amerikkaan etsimään vaurautta, parempaa elämää ja ennenkaikkea vapautta. Samalla hän hakee kostoa ihmisille, jotka ovat pettäneet hänet sodan aikana (viittaus Jugoslavian sotaan). Nikosta on vaikea erottaa, tuliko hän Amerikkaan pelkästään koston, vai hänen serkkunsa Romanin kertomien tarinoiden, joiden todenperäisyys vastaa Findancen uutiskynnystä, johdosta.
GTA IV poisti kaiken huumoripitoisen ja korvasi sen suurella määrällä draamaa, mikä vaikutti erittäin hyvältä tuulahdukselta GTA -sarjaan. Se syvensi protagonistia ja pisti ihmiset miettimään, kuinka onnekkaita he ovat, kun heillä on vapaus tekemättä mitään.
GTA IV on myös hieno moraalisesti. Voit päättää, haluatko kännien jälkeen ajaa varmasti autolla, vai ottaa taksin. Lisäksi IV:ssä on joukko moraalisia päätöksiä. Tasaisin väliajoin tulee päättää, kuka saa elää ja kuka kuolla. Kummallakin on omat etunsa, mutta ihminen itse saa päättää miten päin haluaa asian tehdä.
Peli myös painii suurten aiheiden, kuten koston ja rahan kanssa. Pidän GTA IV:stä todella paljon ja pitäisin sitä parhaana GTA pelinä ikinä, mutta on vain yksi pieni asia:
Kontrollit.
En sano, että key mapping on huono, mutta tarkoitan hahmojen ja erityisesti autojen ohjattavuutta. Tuntuu siltä, että jokainen auto iippaa kurvissa ja vaatii todellisia hermoja, että oppii ohjaamaan mitään.
Lisäksi pelimaailma on huomattavasti pienempi, mutta alueella jokaisella kadulla on nimi,eikä ole paljoa turhaa maastoa, kuten peltoja tai metsää.
Puhelimen käyttö on kiva lisä ja sitä onkin hauska modifikoida omanlaiseksi. Lisäksi pelissä ei onneksi ole juurikaan haastavia tehtäviä. Kai pelintekijät tiesivät, kuinka haastavaksi olivat kontrolleja tekemässä ja kaikki tehtävät menevät läpi viimeistään neljännellä yrittämällä.
GTA IV:n soundtrack on hyvin paljon itäeurooppalaisvaikutteinen ja pidänkin sitä parhaimpana GTA -tunnarina ikinä. Lisäksi pidän Niko Bellicin hahmoa parhaimpana pelihahmona ikinä.
GTA V:tä odotellessa...
BTW. Huomasitteko tuon pummi-Bellicin tuoss 00:58 kohdassa?
