tiistai 19. helmikuuta 2013

Musiikin luomaa: Parhaat TV-tunnarit 1970 -luku

Okei, pienen viiveen jälkeen siirrymme vihdoin 60-luvulta 70-luvulle. 60-luvun lopun hippiliike ja rockmusiikin, sekä uusien tuulien aika koitti myös jokaisen perheen omaan ruututöllöttimeen. 70-luku oli aivan erillainen verrattuna kymmenen vuotta aikaisempaan televisiotarjontaan, sillä siinä, missä 60-luvun tv-ohjelmia pystyi luonnehtimaan sanoilla: "Naiivi" ja "perheystävällinen", niin 70-luku alkoi viemään tarjontaa enemmän aikuisille, mutta oli silti myös sarjoja, jotka sopivat lapsille.


Parhaat 1970-luvun televisiotunnarit!

M*A*S*H (1972 - 1983)


Pakko myöntää, että M*A*S*H on sarja, jota en ole ikinä päässyt katsomaan, mutta sen musiikki on jotain hienoa kuunneltavaa. Huomaa, että ER (Teho-osasto) on saanut joitakin vaikutteita tästä musiikista. Tämä tunnusmusiikki kuvastaa hyvin 70-luvun alun synkkää tunnelmaa Vietnamin sodan päätyttyä. Sitten se muistuttaa, että elämä ei ole ihan niin huonoa, kuin luulisi ja että jokaisella pilvellä on hopeareunus.
Yksi asia minua ihmetyttää... Tunnari on näin synkkä, mutta silti sarja on komedia. Hmm...

Happy Days (1974 - 1984)



Kuka ei olisi joskus kuullut onnen päivien tunnusmusiikkia aikoinaan? Tunnusmusiikki on iloinen ja 50-luvun tyylinen. Juuri sellainen, jota on ilo katsoa ja saa hyvälle tuulelle jokaisella katselukerralla.
Itselleni tämä sarja tuli tutuksi sitä kautta, että kun kävin ala-astetta, tätä sarjaa näytettiin uusintoina YLE TV2:sella ja jaksot tulivat aina sopivasti kotiin päästyäni ja vaikka olisi ollut kuinka huono päivä, niin Onnen päivät sai aina iloiselle päälle.

Muppet Show (1976 - 1981)


Muppetit olivat juuri niitä, joita katsoit/katsoin aina, kun pystyi. Kaikenkirjava kerho kaikenkarvaisia hahmoja, olivat ne sitten suloisia, hauskoja tai muuten vain älyttömiä. Muppetit tiesivät, mikä iskisi lasten ja vähän vanhempien sisimpään.

Dukes of Hazard (1979 - 1985)


Jos totta puhutaan, niin en ikinä katsonut Dukes of Hazardia. Sitä ei joko tullut Suomen televisiosta ikinä sopivina aikoina, tai sitten en ole ikinä jaksanut katsoa sitä muualta. Mutta se ei tarkoita, ettei tunnusmusiikki voisi olla mahtava. Rauhallinen kantritunnelma vain nostattaa tunnelmaa siitä, että tämä voisi oikeasti olla puhdas etelävaltiolainen punaniskasarja.

Bewitched (1964 - (1972)


Tämän olisi ehkä pitänyt olla edellisessä osiossa, mutta "the hell with it", suomessa tätä kuitenkin näytettiin 70-luvulla. Bewitched on suomeksi tunnettu ehkä paremmin nimellä "Vaimoni on noita" ja se olikin hieno tuore idea aikoinaan. Mitä jos eläisi noidan kanssa, eikä itse tietäisi sitä. Ja idean hienosta toteutuksesta kertoo se, että sarja pyöri 8 vuotta. 8 VUOTTA! 

Charlie's Angels (1976 - 1981)


Charlien enkelit on ehkä 70 -luvun ikimuistoisin sarja. Se kuvasti hyvin tuon ajan tunnelmaa ja ihmisten ajattelutapoja. Siksi tämä konsepti ei ehkä toiminutkaan elokuvissa kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Mutta Charlien enkelit olivat superhitti 70-luvulla, eikä siitä pääse yli, eikä ympäri. Ja jokainen poika, joka on katsonut tätä sarjaa sillon, kun sitä on esitetty, on varmasti "tutustunut itseensä" kuunnellessaan tunnusmusiikkia ja katsellessaan Farah Fawcettia.

Ja tähän päättyy matkamme 1970-luvulle. Psykää taajuuksilla, sillä hyvin pian on luvassa paljon odotettu 80-luku!

2 kommenttia:

  1. M*A*S*H:n tunnari muuten sopii sarjaan varsin hyvin, vaikka onkin surumielinen kappale ja sarja komedia. Se on kuitenkin - kuten alkuperäinen elokuva jossa Suicide is Painless alunperin soi - huumoriltaan aika mustaa ja näin ollen sitä sopii kuvastaa myös musiikissa.
    Ostin juuri vuodenvaihteessa kaikki M*A*S*H:n kaudet, joten se alkaa tässä vaiheessa jo tulla korvista ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jos ei ole muuta tehnyt, kuin katsellut M*A*S*Hia päivät pitkät.

      Poista

Olisitko kiltti ja jättäisit kommentin? Luen ne kaikki ja vastaan parhaani mukaan. Olisin erittäin kiitollinen. Kiitos!