Tuot.Vuosi: 1998
Ohjaaja: François Girard
Tuottaja: Niv Fichman
Pääosissa: Carlo Cecchi, Jean-Luc Bideau, Christoph Koncz
Käsikirjoitus: Don McCellar, François Girard
Kuvaus: Alan Dostie
Leikkaus: Gaétan Huot
Musiikki: John Corigliano
Kesto: 2h 10min
Punaisen viulun pääosassa ei ole ihminen, vaan viulu, jota pidetään maailman laadukkaimpana soittimena. Nicolo Bussotin (Carlo Cecchi) mestariteos, jonka äänessä ei ole yhtäkään väärää värähdystä ja johon kaikki viulun omistajat tuntuvat ihastuvan syvästi. Bussotti rakensi viulunsa lapselleen, jota hänen vaimonsa, Anna Bussotti (Irene Grazioli) vielä kantaa. Heidän perheensä taloudenhoitaja on mustalaisennustaja, joka ennustaa Annan ja hänen lapsensa tulevaisuuden. Lopulta kuitenkin käy niin, että Anna ja hänen lapsensa kuolevat synnytykseen ja Nicolo masentuu syvästi ja maalaa viulun punaiseksi ja luovuttaa sen eteenpäin.
Punaisen viulun tarina jakautuu viiteen tarinaan, jotka seuraavat tiettyä patternia. Itse elokuva alkaa Nicolo Bussottin punaisen viulun myymisestä huutokaupassa, mutta myöhemmissä vaiheissa mukaan tulee vielä ennustajaeukon ennustaminen korteista.
Viulu kiertää niin heikkosydämmisestä lapsinerosta, viktooriaanisen ajan Englannin viuluvirtuoosista aina Kiinan vallankumouksen kautta huutokauppaan. Ja jokainen tarina päättyy omalla tavallaan onnettomasti.
Punainen viulu on hyvä esimerkki eeppisestä kerronnasta, joka on tehty niin yksinkertaisesti, että sitä ymmärtää kuka tahansa. Lisäksi jokainen katsoja valitsee oman suosikkikohtauksensa, oli se sitten orpopoika tai repulsiivinen viuluvirtuoosi. 100 vuotta viulun ikää vilahtaa ohi muutamassa kuvassa. Lisäksi lopun juonenkäänne on laiha, mutta juuri sopivalla tavalla, sillä yhtään isompi juonenkäänne tässä, miltei puuduttavaksi käyvässä, kaksituntisessa elokuvassa olisi ollut jotain ihan liikaa.
Punaisen viulun ainutlaatuisuus piilee juuri siinä, että siinä ei ole kyse henkilöstä, vaan viulusta. Viulu näyttelee pääosaa koko elokuvan ajan ja ennustukset käyvät toteen, tehden rakenteesta jämäkän ja kiehtovan.
Tähdet: *****
Mutta kun se kotiapulainen, se ennustaja, sanoi ettei voi ennustaa sen syntymättömän lapsen kohtaloa, vaikka äiti pyysi. Koska se sanoi siinä että äidin ja lapsen veri on yhtä. Että vähän sitten ärsyttävä pikku juttu, se mustalaisennustaja siis ennusti sen äidin verestä. Sitten kun tää äiti kupsahti synnyttäessä lasta joka myös kuoli, maalasi murtunut isäpappa viulun punaiseksi vaimovainaansa verellä. Eli se mustalaisennustaja ennusti sen viulun tulevaisuuden. Se ennustus ei ollut tarkoitettu äidille tai syntymättömälle lapselle, vaan äidin verelle ja viululle. Jännä.
VastaaPoista