Ravintola Borneo ja elokuvadivari

Tiedättekö sen tunteen, kun syötte jotain taivaallisen hyvää ruokaa ja ensimmäisen kerran, kun asetatte sen haarukan suuhusi, saat aivan taivaallisen, makuhermoja koettelevan elämyksen? Sitä kutsutaan "Kulinaristiseksi Orgasmiksi".
Saan tuon kyseisen tunteen aina, kun käyn syömässä Ravintola Borneossa. Tietääkseni se on koko Suomen ainoa Malesialainen ravintola. Ainakin se on Tampereen ainoa. Ja se on taivaallista! Aivan käsittämätöntä, miten täällä harmaassa Suomessa voi saada jotain niin hyvää.
Ravintola Borneo sijaitsee Tammelantorin laidalla. Siis kun tulette Subwayn vastapäistä katua ja käännytte oikealle torin laidalle. Pian vastaan tulee tämän ravintolan tuoksu, joka on myös sekin taivaallinen. Tarkka osoite on Ilmarinkatu 8.
Ravintola on pääasiallisesti lounasravintola, mutta sieltä saa myös iltaisin heidän paistettua kananmunanuudelia,(Malesialaiselta nimeltään Mee Goreng Mamak Pedas)paistettua riisiä (Nasi Goreng lisukkeineen), paistettua kanaa etc... Annoksien hinnat vaihtelevat yhdeksästä eurosta kuuteentoista euroa, mutta ihan varmasti vatsa täyttyy, sillä näissä ravintoloissa syödään kunnolla.

 Tiedän, ravintola on pieni, mutta se korvaa kokonsa maulla

Ravintolan kallein annos, Satay Ayai Roti Canai, (Malesialaista leipää maustettujen kanakuutioiden ja Satay -kastikkeessa) maksaa ravintolassa 16,90€, mutta on takuulla sen arvoinen.

Kuulin, että Simo Frangen myös pitää tästä ravintolasta, mutta siitä en tiedä, kuinka totta se on. Kuitenkin. Omasta mielestäni tämä ravintola on yksi Suomen parhaimpia ja voin suositella sitä erittäin paljon jokaiselle Tamperelaiselle tai edes Tampereella kävijälle.

Videodivari

Kun eilen ostin vain kaksi leffaa, tunsin jääväni vajaaksi, joten päätin sitten, että lähden uudestaan keskustaan pyörällä. Miksi pyörällä? Noh, voisi sanoa, että rakastan pyöräilyä, koska se on hyvää liikuntaa ja se viehättää minua muutenkin. Poljin siis taas keskustaan ja suoraan päätä Viiden Tähden Videodivariin. Huomasin, että olin seitsemän minuuttia aikaisessa. Divari aukeaisi vasta yhdeltätoista. Menin siis odottelemaan kadun toisella puolella olevaan kahvilaan. Ei, en puhu Ohranjyvästä, vaikka mieli tekisi joskus käydä sielläkin. Vaan menin kahvila Pikku Peikkoon ja tilasin Cappucinon ja kermamunkin. Odotellessani jutustelin kahvilan pitäjän kanssa Café Voltairesta, Turussa sijaitsevasta Ranskalaisesta kahvilasta, joka sekin on aivan loistava.
Juotuani Cappucinon, menin divariin ja mukaan tarttui vaikka hur mycke kaikkia mahdollisia elokuvia, joita minulle on jopa suositeltu ja joita itse haluaisin nähdä. Mukaan tarttui kaiken kaikkiaan 7 -elokuvaa.

Jos kuvasta ei näe, niin tässä lista elokuvista, jotka tarttuivat mukaan:

- Hannibal. Tiedän, oli pettymys tullessaan, mutta vannoutuneena Hannibal -fanina oli pakko saada se.
- Seven
- Paholaisen asianajaja (The Devils Advoicate)
- Matrix. Ykkönen tietysti kaksi muuta olivat täyttä kuraa.
- Boondock Saints. Elokuva, jota kaikki tahot ovat suositelleet.
- Italian Job
- L.A Confidental. Yksi parhaista 50 -luvulle sijoittuvista elokuvista.

Nyt olen tällä viikolla yksin ostanut 9 elokuvaa, enkä ole saanut edellisiäkään katsottua kaikkia. Geez. Tulee pitkä kesä, kun koittaa kaikki katsoa.

Kaupunkikierrokselta tullessa

Tässä näin kun tili tuli ja pääsi vihdoin ostamaan kaikkee kivaa, niin päätinkin lähteä pyöräilemään Tampereen keskustaan.
En tajunnut, että ulkona tulee olemaan varjossa 23 astetta lämmintä, joten menin pistämään päälleni nahkatakin. Muutenkin yleensä kaikki jutut kaatuvat minulla siihen, ettei ole tarpeeksi taskuja. Ja nahkarotsissani onneksi on. Kuitenkin, kun kävin hakemassa pyörän, tajusin, että renkaat pitää pumpata. Meidän asuntomme on neljännessä kerroksessa ja pyörävarasto taas maatason alapuolella. Piti ne kumit sitten pumpata ja ylös neljänteen kerrokseen, pumppu mukaan ja pumppaamaan renkaat täyteen. Huomasin, että kaikista pyöräpumpuista olin valinnut sen kaikista huonoimman. Takaisin ylös ja pumppu vaihtoon. Lisää kapuloita rattaisiin löi se, että pyörävarastomme on aivan sairaan pieni. Ei sielä pysty ihmislapsi olemaan. Kun vihdoin olin saanut kumit pumpattua, huomasin, että ketjut olivat löysät kuin mummon... Kaula. Takaisin ylös ja hakemaan jakoavainta, että saa ketjut kiristettyä. "No miten perkeleessä?" kuului pyörävarastosta selkeällä äänellä, kun en muistanut, miten ketjut kiristetään. Kännykästä netti esille ja ohjeet nenän eteen, mutta ei vieläkään auennut. "Mikä vitun takakiekko?"
Soitin sitten veljelle ja pyysin häntä, että tulisiko hän auttamaan. Hän sanoi juuri heränneensä, tietysti muutamalla "vittu" -sanalla höystettynä. Lopulta sain sitten hänet apuun ja nyt kiristyi pyörän ketjutkin.
"Voi prkl..." sanoin, kun huomasin, että satula on matala kuin nörtin itseluottamus. Takaisin ylös ja hakemaan kuusiojakoavainta. Lopulta sain oikeanlaisen jakoavaimen ja sitten seurasi ankara tappelu sen kanssa, miten saa pultin auki. Viime käyttäjä oli nähtävästi juntannut sen niin hyvin kiinni, ettei varmasti aukea ja lisäksi pultti taisi olla hieman ruosteessa. Mieleni teki vetää turpaan sitä häiskää, joka oli tämän vetänyt niin kireälle.
Kun pyörä oli kunnossa, niin olin valmis lähtemään kaupungille... Nahkatakki päällä auringonpaisteeseen. Huomasin pian, että tämä pyörä oli yhtä tuskaa polkea. Se tuntui raskaan ja kevyen sekoitukselta, sekä hitaalta.
Keskustassa sitten kävin Viiden tähden elokuvadivarissa, jossa muuten on tällä hetkellä käynnissä ale, jossa melkein kaikki leffat -50%. Kannattaa käydä, jos haluaa elokuvia halvalla. Sieltä tarttui sitten mukaan kaksi elokuvaa:
Uinu, uinu lemmikkini (1989) ja
The Omen (2006) yhteensä 7 €.

Lisäksi kävin Galatassa, Tampereen ehkä parhaimmassa kebab -ravintolassa sekä koskikeskuksen Suomalaisessa kirjakaupassa, josta mukaan tarttui koko Stieg Larrsonin Millenium -trilogia yhteensä 12 eurolla, koska kirjoja sattui olemaan sopivasti tarjouksen mukaisesti: 3 pokkaria 12 €.

Arvostelu: Vacancy (2007)

Ajattelin ihan teitä ärsyttääkseni kirjoittaa pienen leffa-arvostelun, minkä tein tuossa viime viikolla kesätöiden jälkeen. Olen itse psykologisten kauhu -ja trillerielokuvien fani, joten jos teen näitä lisää, todennäköisesti tulevatkin tulevat suurimmaksi osaksi olemaan tämän genren edustajia.

Vacancy (2007)

Eihän tämä ole oikein psykologinen kauhuelokuva. Enemmänkin tai peräti täysin slasherileffa. Vacancy on elokuvaohjaaja Nimród Antalin ensimmäinen amerikkalainen elokuva ja mikä tapa aloittaa se. Elokuva on nimittäin kunniallisesti kopioitu Alfred Hitchcockin Psykosta (1960). Ei kokonaan, mutta siinä on suuria osia lainattu kyseisestä klassikosta.
Mutta tässä pitää aina muistaa se, että taide on eräs varastamisen laji.

Tekniset tiedot:

Nimi: Vacancy
Tuot.Vuosi: 2007
Kategoria: Slasher/Trilleri
Ohjaaja: Nimród Antal
Pääosissa: Luke Wilson, Kate Beckinsale, Frank Whaley
Musiikki: Paul Haslinger
Tuottaja: Hal Lieberman
Käsikirjoitus: Mark L. Smith
Kesto: 85 min (1h 25 min)

Okei, eli tarina on seuraavanlainen:
David ja Amy Fox ovat aviokriisissä oleva pari, koska he menettivät poikansa, Charlien. Avioero ei ole vielä astunut voimaan ja siksi heidän piti olla Amyn vanhempien luona esittämässä tätä onnellista avioparia. Paluumatkalla David luulee oikaisevansa ruuhkan ohi pikkutietä pitkin. Matkalla tälle kriisiparille syntyy riitaa ja lisäksi autokin tahtoo ruveta piiputtamaan. He ajautuvat yksinäiselle autokorjaamolle, jonka vieressä sijaitsee motelli. Parin on lopulta pakko jäädä motelliin yöksi. (Motellin omistajaa näyttelee Frank Whaley)
Huoneessa sitten paljastuu se, että kaikki muut, jotka ovat joskus yöpyneet huoneessa, ovat kuolleet ja nyt Davidia ja Amyä jahdataan myös.
Vacancy on elokuva, jossa on otettu suuria vaikutteita Psykosta ja slasher -elokuvista. Luke Wilson ja Frank Whaley onnistuvat rooleissaan parhaiten koko näyttelijäkaartista. Kate Beckinsalen näyttelystä en ole oikein ikinä pitänyt, eikä tämä elokuva muuttanut mielipidettäni. Musiikki oli piinaavaa, ei niin hyvin tehtyä, kuin psykossa, mutta silti hyvin tehty. Musiikin ja äänimaailman ainoa ongelma oli se, että se tuppasi toistamaan itseään liikaa. Elokuva on muutenkin melko tyhjä. Hahmojen tunne-elämä kehittyy melkein liikaa pelon ympärille, eikä ympäristö annakkaan edes rahkeita muille tunteille, kuin pelolle. Edes lopun "dramaattinen" loppu ei saanut minua syttymään. Melkolailla tyhjä elokuva, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, etteikö elokuva olisi katsottava.
Kyllä sen kerran katsoo, mutta toisella kerralla se näytetään todennäköisesti kavereille, kun ei ole muita elokuvia katsottavana.


Arvosana: 2½/5