Musiikin luomaa

Kuten hyvin tiedätte, ei mikään elokuva ole kunnollinen ilman kunnollista musiikkia. Koitakaapa joskus katsoa elokuvaa ilman kuvaa, mutta äänien kanssa. Huomaatte kyllä hyvin, että elokuvan tunnelma säilyy miltei muuttumattomana. Mutta sitten, kun koitatte katsoa elokuvaa ilman ääniä, mutta kuvan kanssa, huomaatte varmasti, että leffa ei tunnu juuri minään. Joissakin kauhuelokuvissa tuskin mikään kohtaus tuntuisi pelottavalta, jos siinä ei olisi piinaavaa, suhteellisen nopeatahtista ja veretseisauttavaa musiikia. Tästä hyvänä esimerkkinä esim. Alfred Hitchcockin Psyko (1960). Jos elokuvassa ei olisi ollut tuota legendaarista viulunsoittoa, olisi se tuskin pelottanut ketään niinkuin se teki.





Toinen hyvä esimerkki tästä on Tappajahai. Tiedättehän? Dum dum dum dum dum dum dum dum dum... (Dum, dum -äänen korkeus nousee)
Aina kun hai käy jonkun pahaa-aavistamattoman uimarin kimppuun.
Ja koska tämä tunnusmusiikki on tehty niin pirun hyvin, en yhtään ihmettele, että säveltäjä, John Williams, sai Oscarin parhaasta musiikista. Myöhemmin tämä sama säveltäjä mm. Sävelsi musiikit kaikkiin "Tähtien Sota" -elokuviin, "Schindlerin Listaan",  "Pelastakaa Sotamies Ryaniin" ja lukemattomiin muihin huippuelokuviin. (Kuten Harry Pottereihin)

Nyt, kun otin kerta asian puheeksi, ajattelin, että voisin jakaa kanssanne, kaikki 3 satunnaista lukijaa, oman listan suosikki-tunnusmusiikistani. 

Sjöpin "lempparitunnarit"

Aloitetaan klassikolla:

Kyseessä on siis "America" joka kuulaan West Side Storyssä. Miksikö valitsin tämän? Koska se on ikonin maineessa muusikaalipiireissä. Se on menevä ja ns. "svengaava". Lisäksi se jää muistiin helposti. Hieno kappale.

Tämä on kanssa aikamoinen klassikko. Judy Garland laulaa kappaleen "Somewhere over the rainbow" maatilalla. Laulu on yksinkertaisesti kaunis, niinkuin koko elokuva muutenkin. Mikäkö elokuva on kyseessä? Kiesus, jos ette ole ennen Ihmemaa Ozista kuulleet. Kyseessä on yksi kaikkien aikojen suosituimmasta musikaalista, joka antoi pontta kaikille muille musikaaleille. Elokuva tehtiin vuonna 1939 ja se oli yksi ensimmäisiä värikameralla kuvattuja elokuvia. Alkukohtaukset oltiin tehty seepialla, että saataisiin enemmän tunnetta itse Ihmemaa -kohtauksiin. Tästä mahdollisesti sai Andrew Tarkovsky innoituksen Stalkkeriin, 1979 , joka kuuluisasti vaihtuu keskivaiheilla mustavalkoisesta värilliseksi. 

Tämä, jos jokin on legendaarinen elokuvan tunnusmusiikki. Francis Ford Coppolan Kummisetä. Uhkaava ja 1930 -luvun New Yorkin rikollispiirejä hehkuva kappale, joka aiheuttaa minulle ainakin kylmiä väreitä jokaisella kuuntelukerralla. Tuskin tämäkään elokuva olisi ollut mitään,jos herra Nino Rota, ei olisi tehnyt tämän elokuvan musiikkia.

Bernanrd Herrmannin paras tunnussävellys Taksikuskin ohella. Puhuin tästä jo aiemmin, mutta Psykon musiikki on vain loistavaa kuunneltavaa. Tämä, jos jokin on uhkaavaa. Nopeatahtinen musiikki, jota hieman hitaampi viulu vähän rauhoittaa. Minun mielestäni minkään, ei siis minkään, kauhuelokuvan musiikissa ole onnistuttu paremmin, kuin Alfred Hitchcockin Psykossa.

Kun oli kerta puhetta Bernard Herrmannista, niin:

Taksikuski... Elokuvan nimeä voi pitää definnaationa yksinäisyydestä ja musiikki vain vahvistaa tätä. Bernard Herrmannin jazzahtava saxofonin soitto kuvastaa hyvin New Yorkkia ja musiikki on valtava osa tätä elokuvaa. Varsinkin, kun lopussa tapahtuu se, mikä yksinäiselle ihmiselle usein tapahtuu. Lopullinen sekoaminen. 
Taksikuski on muutenkin moraalisesti väärä elokuva. Miettikää nyt vähän. Taksikuski koittaa pelastaa 12 -vuotiaan lapsiprostitoidun, se on oikein kyllä, mutta onko oikein, että Travis Bickle tappaa sen vuoksi 4 ihmistä? Elokuva saa lopussa katsoja moraalisen kompassin väpättämään niin, että elokuvan lopussa ihminen jää kyselemään kysymyksiä, joihin ei ole selkeää vastausta.

Seuraavaksi vuorossa eräs ehdottomista suosikeistani:

Tiedän, se ei ole tunnusmusiikki, mutta kaikista tähän elokuvaan sävelletyistä kappaleista, tämä on minun suosikkini. Varmasti se on kaikkien muidenkin.
Mielestäni Ennio Morricone yhdessä Sergio Leonen kanssa on maailman kaikkien aikojen paras ohjaaja-säveltäjä -pari. Vain Ennio Morricone osasi säveltää täydellisesti Leonen spagettiwesterneihin musiikin. Tämä kappale aiheuttaa vieläkin kylmiä väreitä elokuvaa katsellessa. 

Vieläkin legendaarisempi on ehkä Il bruno, il brutto, il cattivo:n tunnusmusiikki:

Eli kyseessä on Dollari -trilogian päätänyt Hyvät, pahat ja rumat. Kyseessä on siis legendaarinen kappale, joka muutti kertaheitolla sen, miten Westerneihin tehdäisiin musiikit myöhemmin. Enne tuota, kaikki lännenelokuvat olivat pääasiallisesti John Waynen elokuvia, joiden musiikista vastasi suuri joukko normaalin orkesterin soittimia soittavia ihmisiä. 
Ei ennen Dollari -trilogiaa kukaan älynnyt sitä, että sähkökitaraa tai huiluja voisi käyttää tällä tavalla.

Sitten on vielä yksi Ennio Morriconen kappale, joka on ehkä hänen kauneinpansa ikinä:

Ah! Ecstasy of Gold. Tämäkin myös Hyvistä, pahoista ja rumista. Tämä musiikki viehättää aina uudelleen. Jokaisella kuuntelukerralla. Kappale on kaunis sävelmä, jossa on käytetty huiluja ja oopperalaulaja Gianna Spangoloa. Musiikki on kohtauksesta, jossa Tuco etsii kultaa pitkin aavikkoplänttiä. Ei voi muuta sanoa, kuin että tämä musiikki on mestariteos.

Kyllä, se on Pulp Fiction - Tarinoita väkivallasta, (1994), viihdyttävä, väkivaltainen ja viihdyttävyyden loppumaton runsaudensarvi. Tunnen monta ihmistä, jotka ovat nähneet tämän elokuvan valehtelematta 50 -kertaa, eikä tämä elokuva vieläkään kyllästytä heitä.
Tunnusmusiikki on alkukohtauksen lopusta, jossa kaksi hahmoa; Honeybunny (Tim Roth) ja Pumpkin (Amanda Plummer) päättävät ryöstää kahvilan. Musiikki on alunperin Dick Dalen surf -versio vanhasta 1930 -luvun kappaleesta "Misirlou". Lisäksi tämä elokuva on se elokuva, joka on räjäyttänyt Samuel L. Jacksonin tähtitaivaalle ja pelastanut John Travoltan, sekä Bruce Willisin uran.

Tämä... Juuri tämä! 
Hei me rokataan! On vuoden 1984 elokuva ja näin metallifanina voin todeta, että se on saanut minut melkein itkemään muutaman kerran, koska se kertoo suoraan totuuksia siitä, mihin rock -musiikki on mennyt. Mutta se on aina yhtä huvittava ja voisin sanoa, että Hei me rokataan! -on yksi 80 -luvun parhaita ja kaikkien aikojen yksi hauskimmista elokuvista. Olemme erään tuttavani kanssa moneen kertaan nauraneet uudestaan ja uudestaan tässä elokuvassa tapahtuvia kömmähdyksiä.
Elokuva on siis fiktiivinen dokumentti, joka kertoo 60 -luvulla suositusta, mutta sittemmin unohtuneesta bändistä, nimeltä Spinal Tap. Spinal Tap lähtee uudelle kiertueelle heidän uuden albuminsa, Smell the Glove -julkaisun jälkeen. Tätä bändiä pakottaa tarve toteuttaa joka ikinen rock -klishee maailmassa. Kuten se, mitä tapahtui The Beatlesille. Yoko Ono. Näillä herroilla on oma versionsa tästä ja useista muista rock -maailman klisheistä.

Ja sitten on vielä toisiksi viimeinen:

The Transporterissa, 2002, esiintynyt Fighting Man on eräs suosikki musiikeistani, vaikka en yleensä niin juurikaan "scratching" -musiikista pidäkkään. Musiikki alkaa soimaa kohdassa, jossa elokuvan päähenkilö, Frank Martin, potkaisee erään talon oven sisään, koska talon omistaja on juuri räjäyttänyt hänen autonsa. Elokuvan taistelukohtaukset ovat nokkelia, mutta epäuskottavia. Mutta silti, ne ovat erittäin viihdyttäviä. Eniten tässä kappaleessa minua taitaa viehättää omituinen torvikomppi. Myöhemmin vasta olen alkanut kiinnittämään huomiota bassoon ja raaputteluun.

Sitten vielä viimeinen:

Tämä on vähän tuntemattomampi. Babylon A.D, jonka juoni on nerokas, mutta ei saanut ikinä niinkään suurta huomiota, kuin ehkä olisi ansainnut. Tunnusmusiikki on oikea kovismusiikki ja sopii hyvin elokuvaan, jossa liikutaan tuhoutuneessa ja apokalyptisessa maailmassa, jossa U.S.A on ainoa pelastus, mutta YK -passit ovat mahdottomia väärentää. Näin tämän ensimmäisen kerran 2009 ja ihastuin siihen välittömästi. Ostettuani tämän, kesti vähän aikaa, että sain kiinni siitä, mitä elokuvassa oikeasti tapahtuu. Lisäksi, Vin Diesel on eräs suosikkinäyttelijöistäni. Sainpahan yhden tuntemattomamman elokuvan listaani.

Onhan maailmassa satoja, ellei tuhansia hyviä sävellyksiä, mutta nämä nyt tulivat minulle ensimmäisenä mieleen. Nämä ovat suosikkejani, mutta suosikkeihini kuuluu vielä paljon muitakin, joita ei nyt vain sattunut tulemaan mieleen.